Jopa 500 asteroidia uhkaa maapalloa: "Elämme laina-ajalla"

30.06.2015 15:30 - Rea Tallgren

Asiantuntijoiden mukaan asteroidien liikkeitä pitäisi seurata tarkemmin, sillä niiden uhka on vakavampi kuin moni myöntääkään.

Asteroid Day on avaruusasiantuntijoiden alullepanema liike, jonka tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, kuinka suuri uhka maapalloa kiertävät asteroidit ihmisille todella ovat.

Aurinkokunnassamme asteroideja kiertää peräti miljoona, ja niistä vain 13 000 on onnistuttu yksilöimään. Tutkijoiden mukaan 500 noista asteroideista on potentiaalisia ja realistisia uhkia maan asukkaille.

Mikäli asteroidi iskeytyy maahan, on se omiaan aiheuttamaan suurta tuhoa. Vuonna 2012 Venäjälle iskeytynyt, halkaisijaltaan vain 19 metriä leveä asteroidi haavoitti 1500:tta ihmistä. Siperiaan vuonna 1908 iskeytynyt asteroidi puolestaan vastasi voimaltaan tuhatta atomipommia.

Moni ei kuitenkaan ymmärrä, että pelkästään maahan iskeytyvät asteroidit eivät ole riski. Mereen iskeytyessään asteroidit voivat nimittäin saada aikaan valtavia, tuhovoimaisia tsunameja.

- Hollywood-elokuvat aiheesta ovat saaneet ihmiset luulemaan, että kyseessä ei ole todellinen uhka. Näin kuitenkin on, sanoo professori Hugh Lewis Southamptonin yliopistosta.

Astrofyysikko (sekä Queen-kitaristi) Brian May on miehen kanssa samaa mieltä.

- Ihmiskunta elää laina-ajalla.

Kilpailut

Uusimmat