Junaraiteille loukkuun jääneen koiran tarina liikuttaa netissä - toinen koira saapui suojelemaan

28.12.2016 16:15 - Iiro Myllymäki

Koirista kertovaa Facebook-päivitystä on jaettu noin 70 000 kertaa.

Junaraiteille Ukrainassa loukkuun jääneen loukkaantuneen koiran tarina on liikuttanut ihmisiä netissä. Toinen koira huomasi loukkaantuneen koiran ja pysyi tämän seurana raiteiden välissä kahden päivän ajan. Aina kun terve uroskoira kuuli lähestyvän junan äänen, se painoi oman päänsä ja naaraskoiran pään alas, jotta juna ei osuisi niihin.

Eläinpelastajat saivat puhelun, jossa kerrottiin junaraiteilta bongatuista koirista. Denis Malafeyev oli mukana ryhmässä, joka lopulta pelasti koirakaverit raiteilta. Malafeyev jakoi tarinan Facebookissa kuvien ja videoiden kera, ja Facebook-päivitystä on jaettu jo noin 70 000 kertaa.

- Uroskoira oli siellä kaksi päivää putkeen. Miettikää sitä. Se piti toista koiraa lämpimänä, Malafeyev kertoo Bored Panda -sivuston mukaan.

Malafeyev kertoo, että molemmat koirat ovat kunnossa ja ne on palautettu omistajilleen. Alla näet kuvan koirista, ja videon voit katsoa tästä linkistä. 

Lue myös: Kadulta pelastettu koira on maailman suloisin ilmestys - ei voi lakata "hymyilemästä"

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat