Juoksulehden kanteen palkattiin tyrmäävä plus-malli: "Olemme ensimmäisiä maailmassa"

20.07.2015 13:15 - Rea Tallgren

Women's Running Magazine on julkaissut ensimmäisenä maailmassa numeron, jonka kannessa nähdään kaunis, mutta kurvikas malli.

Women's Running Magazine -lehden päätoimittaja Jessie Sebor sanoo, että päätös plus-malli Erica Schenkin palkkaamiseksi kansikuvamalliksi oli helppo. Vasta, kun kantta kuvattiin, ymmärsi työryhmä, että kyseisestä lehtinumerosta tulisi historiallinen.

- Olemme ensimmäinen juoksulehti maailmassa, jonka kannessa on nähty plus-kokoinen malli, Sebor selittää.

Seborille oli tärkeä rikkoa ihmisten ennakkoluuloja ja olemassa olevia steretypioita. Mikä parasta, kansikuvaa ei tarvinnut erikseen "lavastaa", Schenk kun oikeastikin harrastaa juoksua. 

- Olemme onnellisia siitä, että olemme osa sitä muutosta, joka herättää ihmiset ajattelemaan, että juokseminen ei kuulu pelkästään tietynlaisille ihmisille, Sebor sanoo.

- Juokseminen sopii kenelle tahansa, milloin tahansa, myötäilee mallikaunotar Schenk häntä.

Katso kuva lehdenkannesta alta.

Kilpailut

Uusimmat