Kuva: AOP

Kahden lapsen äiti, 52, käyttänyt omaisuuden kauneusleikkauksiin - vanhat ystävät eivät tunnista

12.07.2016 11:45 - Rea Tallgren

Bee Cameron sanoo, että ihmiset luulevat häntä parikymmentävuotta nuoremmaksi.

Bee Cameron, 52, ei ujostele puhua operaatioista, joita hänelle on tehty. Hän on käyttänyt rintaimplantteihin ja muihin operaatioihin jo 95 000 euroa. Lähes kaikki tuosta summasta on otettu lainaksi. 

Cameron on noussut nyt julkisuuteen osallistuttuaan ohjelmaan, jossa pyritään korjaamaan pilalle menneiden kauneusleikkauksien seurauksia. Nainen ei ole tyytyväinen reisiinsä tehdyn rasvaimun tuloksiin ja toivoo lääkäreiden voivan korjata jäljet. 

Cameron alkoi muokata ulkonäköään ollessaan 40-vuotias. 

- Ennen ajattelin, että vanhempana kuuluukin rupsahtaa, mutta enää en näe asiaa niin. Kun meille on annettu leikkaukset, se on kuin voisi kääntää aikaa taaksepäin, hän sanoo. 

(kuva: AOP)

Tähän mennessä kahden lapsen äidille on tehty rasvaimu, uudet hampaat, hänelle on laitettu rintaimplantit ja lisäksi hän ottaa säännöllisesti botoxia, on laitattanut huuliinsa täytettä ja tatuoinut kasvoihinsa kapeat kulmakarvat. 

Ei aikomusta lopettaa

Cameron on itse tyytyväinen "nuorekkaaseen" ulkonäköönsä. Hän kertoo, että nuoret miehet tulevat iskemään häntä usein, sillä luulevat häntä paljon nuoremmaksi. Ongelmia aiheuttaa lähinnä se, että hän on niin erinäköinen kuin aiemmin, että hänen vanhat ystävänsä eivät ole tunnistaa häntä. 

Vaikka Cameron on käyttänyt leikkauksiin jo hurjan määrän rahaa, haaveilee hän vielä ottavansa pakaraimplantit ja uuden kasvojenkohotuksen. 

- Aion käydä leikkauksissa kunnes olen 90-vuotias! hän nauraa. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Uusi kauneusleikkaustrendi kasvaa räjähdysmäisesti - alanpäänkin pitää nyt olla kaunis!

Lähde: Daily Mail

Lue lisää aiheesta plastiikkakirurgia

Moderni perhe -tähti kävi plastiikkakirurgin veitsen alla - toteutti 11 vuotta kestäneen haaveensa Moderni perhe -tähti kävi plastiikkakirurgin veitsen alla - toteutti 11 vuotta kestäneen haaveensa Cardi B avautuu epäonnisesta kauneusleikkauksestaan - "Se p*ska pilasi nenäni" Katso kaikki

Kilpailut

Uusimmat