Kahden lauseen kauhutarinat saavat ihon kananlihalle - älä lue illalla

28.05.2014 12:15 - Rea Tallgren

Kauhutarinoiden ei tarvitse olla pitkiä ollakseen pelottavia.

Kauhua voi nostattaa vain muutamalla lauseella. Alla olevat kahden lauseen kauhutarinat ovat hyvä esimerkki asiasta.

"Puhelimessani oli kuva minusta nukkumassa. Asun yksin."

"Eräänä iltana en löytänyt puhelintani mistään. Yhtäkkiä se kuitenkin soi, joten löysin sen ja vastasin, jolloin kuulin kumean äänen: "Ole hyvä, enää sinun ei tarvitse etsiä."

"Tyttäreni piirtää jokaisen perhekuvaan aina ison ja tumman miehen, joka seisoo meidän kaikkien takana. Kukaan meistä ei tiedä, kuka hän on, eikä edes tyttäreni osaa asiaa selittää."

"Olin remontoinut asuntoni, ja maalannut kaikki seinät. Eräänä aamuna löysin vastamaalattuun seinään tuherretun lapsen tekemän piirrustuksen - ja minulla ei ole lapsia."

"Yleensä, kun koirani nuolee varpaitani, tuntuu se lämpimämmältä. Nostin katseeni ja näin; koira oli toisessa huoneessa ja tuijotti minua jähmettyneenä."

"Kasvoin koirien ja kissojen keskellä ja totuin raapimisen ääneen ovessani. Mikään ei kuitenkaan selitä ääntä enää nykyään, kun asun yksin."

"Minulla on kylmä, sanoi pieni tyttö unessani ja kiipesi viereeni nukkumaan. Aamulla heräsin puristaen mekkoa, joka unen tytöllä oli päällään."

"Lämpöeristimme talossamme yhden huoneen, jossa oli aina kylmä. Eristämisen jälkeen huone muuttui kuitenkin entistä kylmemmäksi, ja pienin lapsistamme alkaa itkeä aina kun kävelemme sen ohi."

"Eräänä iltana join viiniä olohuoneessa, kun kynttilä sammui yhtäkkiä varoittamatta ja huoneeseen tuli todella viileä. Sisäkissaksi kasvatettu kattini katsoi ohitseni, syöksyi keittiöön ja ikkunasta ulos, eikä ole vieläkään palannut kotiin, vaikka tuosta on jo monta päivää."

Uutisoimme aiemmin pelottavimmista asioista, joita lapset ovat sanoneet lastenvahdille. Lue nuo selkäpiitä karmivat jutut tästä.

Lähde: 9Gag

Kilpailut

Uusimmat