Kuva: Fotolia

Karmivat kuvat hylätystä kauppakeskuksesta kuin suoraan kauhuelokuvasta - katso jos uskallat

28.09.2016 16:15 - Mika Parikka

Autiotalojen tutkiminen on monelle ihmiselle mieleinen, mutta pelottava harrastus.

Yhdysvaltojen Ohiossa sijaitsevassa Akronin kaupungissa on vuosia sitten hylätty kauppakeskus. Meillä Suomessa suuret autiot rakennelmat yleensä puretaan pois, mutta Yhdysvalloissa tällaisia vastaavia aaverakennuksia on paljon.

Eräs Imgurin käyttäjä kasvoi Ohiossa Akronin kaupungissa ja vietti paljon aikaa Rolling Acres - kauppakeskuksessa. Hän palasi vuosien jälkeen lapsuutensa miljööhön tutkimaan, miltä siellä näyttää nykyään.

Syntyi upea kuvasarja, jonka hän latasi kuvapalvelu Imguriin. Monet liikkeet ovat joutuneet vandalismin kohteeksi ja kuvat ladannut käyttäjä kuvaileekin näyn olevan kuin suoraan kauhuelokuvasta -tai pelistä. Seinät ovat täynnä kuumottavia kirjoituksia.

"Tapan sinut. Satutan sinua. Et voi piiloutua", lukee eräälläkin seinällä. Kuvat ovat pelottavia, mutta samaan aikaan äärettömän kiehtovia. On myös surullista ajatella, että näinkin upea rakennus vain mätänee turhana.

Katso kiehtova kuvasarja alta. Pääset seuraavaan kuvaan painamalla "next" tai täältä.

Lue myös: Kuolleen koiran kasvot "ilmestyivät kinkkuviipaleeseen" - katso nettihitiksi noussut kuva

Kilpailut

Uusimmat