Kuva: Fotolia

Karmivimmat tositarinat pelottavista kohtaamisista tuntemattomien kanssa saavat ihon kananlihalle 

22.12.2015 22:45 - Rea Tallgren

Jos pelkäät jo valmiiksi pimeää tai et viihdy kotona yksin, ei kannata lukea seuraavia tarinoita. 

Cosmopolitan-sivusto on koonnut yhteen karmivimpia tarinoita sellaisista kohtaamisista, joita ihmisillä on ollut tuntemattomien kanssa. Vaikka Good Housekeping väittää niiden olevan tosia, on asiaa luonnollisesti mahdoton todistaa. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli tarinoista osakaan on totta, kertovat ne huolestattavan selvää viestiä siitä, kuinka pienestä kaikki on joskus kiinni. 

Äidiksi tekeytyminen pelasti

"Olin kävelemässä kotiin pimeällä kadulla iltavuorosta, kun näin ison miehen seuraavan tiukasti pienikokoisen naisen vanavedessä. Ymmärsin, että naista pelotti, hän kun yritti kiirehtiä askeliaan. Miehellä oli selvästi pahat mielessään, ja minun täytyi ajatella salamannopeasti, mitä tekisin. Olen itsekin pienikokoinen nainen, joten en olisi voinut mennä väliin. Sen sijaan, pimeys antoi minulle mahdollisuuden esittää ketä vaan ja minkä ikäistä vaan ja niinpä karjaisin yhtäkkiä naiselle: "Täälläkö sinä oikein kuljet, ja tähän aikaan vieläpä? Nyt tulet heti tänne äidin luokse ja lähdetään yhdessä kotiin!"

Valokuvilla peitetty sänky

"Äitini oli siivoaja 80-luvulla Australiassa. Kerran vanha nainen soitti hänelle, ja pyysi häntä siivoamaan hänen ison talonsa hänen ollessa poissa. Äitiäni hieman hirvitti, sillä talo oli todella kaukana kaikista muista asutuksista. Hän kuitenkin suostui, koska nainen tarjosi puhelimessa isoa palkkaa. Äitini ajoi talolle, ja alkoi siivota. Hänelle oli luvattu, että kukaan ei tulisi taloon, mutta yhtäkkiä hän kuuli takaoven käyvän. Äitini jähmettyi aloilleen, ja seisoi hievahtamatta useamman minuutin ajan. Kun mitään ei tapahtunut, tunnollinen äitini hiippaili ainoaan makuuhuoneeseen, jota hän ei vielä ollut siivonnut. 

Hän näki jo ovelta, että sänky oli mustavalkoisten kuvien peitossa. Kun hän käveli lähemmäs sänkyä, hän huomasi järkytyksekseen, että kaikki kuvat oli otettu hänestä kaukaa ja ikkunoiden läpi, yleensä hänen siivotessaan taloja. Äitini lopetti siivoamisen - ja myös siivoajantyöt kokonaan siihen paikkaan."

Espanjankielentaito paljasti hirveydet 

"Istuin bussissa matkalla kotiin iltavuorosta. Minulla oli korvissani kuulokkeet, mutta en kuunnellut musiikkia. Sen takia aloinkin kiinnittää huomiota, kun ymmärsin takanani istuvien nuorten miesten puhuvan minusta. Pojat puhuivat espanjaa, mutta se on äitipuoleni äidinkieli, joten ymmärsin kaiken. Ihoni nousi kananlihalle, sillä ymmärsin heidän tietävän, millä pysäkillä jään pois ja mitä reittiä kävelen normaalisti kotiin. He myös puhuivat avoimesti, että aikovat raiskata minut. Menin paniikkiin, mutta en uskaltanut näyttää sitä heille. 

Tekstasin äidilleni, että minua pelottaa ja että hänen pitää tulla hakemaan minut bussipysäkiltä. Hän oli kuitenkin jo nukkumassa. Laskin minuutteja, kohta olisi vuorossa minun pysäkkini. Soitin äidilleni, hän ei vastannut. Soitin kotipuhelimeemme, ja äitini onneksi heräsi ja kömpi vastaamaan. Sanoin äidilleni mahdollisimmin tavallisella äänensävyllä: "Saitko viestini äiti?" Kun äiti sanoi, ettei ole lukenut viestejään, koska on nukkunut, totesin pinnistetyn iloisena, että äidin pitäisi katsoa viesti heti: "Lähetin sinulle kuvan yksistä housuista, jotka haluaisin tilata, ja haluaisin aivan ehdottomasti kuulla sinun mielipiteesi niistä NYT HETI." Äitini ymmärsi vihjeen, ja luki viestini heti puhelun loputtua. Hän tuli hakemaan minut pysäkiltä ja pelastuin."

Lue myös: Kuolleita lapsia ja aavemaisia huutoja: Maailman pelottavimmat paikat listattiin

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat