Kuva: Fotolia

Kohottaa itsetuntoa, voi auttaa työn saamisessa - 7 loistavaa syytä ottaa tatuointi

19.09.2016 13:15 - Reija Saarinen

Tatuointi muun muassa kohottaa ihmisen itsetuntoa.

Tatuoinnit jakavat suuresti mieleipiteitä. Toiset pitävät niistä valtavasti, toiset taas ovat sitä mieltä, ettei kehoaan kannattaisi moisilla kuvilla pilata.

On kuitenkin olemassa seitsemän tieteellisestikin todistettua syytä sille, että tatuoinnin ottaminen kannattaa. Se nimittäin muun muassa kohottaa ihmisen vastustuskykyä.

1. Tatuoinnit voivat tehdä ihmisestä terveemmän. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla on tatuointeja, ovat muita terveempiä ja heillä on muita parempi vastustuskyky. Ja tässä tapauksessasanonta mitä enemmän, sen parempi piti todellakin paikkaansa.

2. Tatuoinnit voivat lisätä mahdollisuuksia työpaikan saantiin. Eräässä tutkimuksessa testattiin sitä, mitä johtajat ajattelivat tatuoiduista ihmisistä. He muun muassa uskoivat, että tatuoitu ihminen saattoi houkutella nuoria ja saisivat näin ollen bisneksen kukoistamaan.

3. Tatuointi lisää hyvänolonhormonin eritystä ja nostattavat sen vuoksi mielialaa.

4. Tatuointi saattaa kohottaa itsetuntoa jopa viikkoja sen ottamisen jälkeen. Miehillä vaikutus kesti jopa pidempään kuin naisilla.

5. Tatuoinnin ottaminen saattaa olla myös yhdistävä kokemus. Ihmiset, jotka ottavat samanlaisen kuvan, tuntevat toisiinsa suurempaa yhteyttä.

6. Tatuointien avulla kehostaan voi piilottaa asioita, joista ei pidä. Sen vuoksi ne voivat olla hyvinkin tehokkaita itsetunnon kohottajia.

7. Tatuoinnin ovat taidetta ja tekevät kehosta kuin eräänlaisen museon tai gallaerian, jossa riittää ihailtavaa.

Lue myös: Ankkuri, sydän tai mandala - katso millainen tatuointi sinulle sopii horoskooppimerkkisi mukaan

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat