Kuinka liikuttavaa: Mies järjesti muistinsa menettäneelle vaimolleen uudet häät

30.06.2015 23:15 - Reetta Haverinen

Justice Stamper joutui onnettomuuteen ja kadotti tapahtuman seurauksena mielestään monet kultaakin kalliimmat muistot. Nainen ei muun muassa muista päivää, jolloin hän vannoi miehelleen ikuista rakkautta kirkon alttarilla.

Elämä on epäreilua, ja sen on saanut kokea myös 20-vuotias Justice Stamper, joka joutui elokuussa 2014 pahaan auto-onnettomuuteen. Naisen muisti ei enää tapahtuman jälkeen ollut entisensä. Stamperilla ei ollut enää esimerkiksi minkäänlaista muistikuvaa siitä, kuinka hän oli astellut alttarille miehensä kanssa vasta viikko ennen auto-onnettomuutta.

Stamper tapasi aviomiehensä Jeremyn ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana. Lempi näiden kahden välillä leimahti saman tien. Pari asteli avioon 1.elokuuta 2014 ja vain viikko häiden jälkeen Justice joutui autokolariin ja menetti kaikki kosintaan ja häihin liittyvät muistonsa.

Jeremy ei tahtonut, ettei hän voisi enää koskaan jakaa yhteisiä muistoja upeasta hääpäivästä oman vaimonsa kanssa. Niinpä mies päätti järjestää vaimolleen uudet häät.

- Ensimmäiset häämme olivat kauniit ja täydelliset. Tällä kertaa niistä tulee kuitenkin vieläkin upeammat, Justice todellakin ansaitsee sen, Jeremy toteaa.


Lue myös: Teinityttö kärsi täydellisestä muistinmenetyksestä - pikkuveljen hellä halaus muutti kaiken

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat