Kuva: Fotolia

Kuolemassa elämä todella vilisee silmissä - muistot valikoituvat selvin perustein

31.01.2017 13:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan muistoja varastoiva aivoalue säilyy toiminnassa muita aivoalueita pidempään, kun ihminen kuolee.

Monet ovat kuulleet, että kuoleman hetkellä elämä alkaisi vilistä silmien edessä. Tämä on totta tuoreen tutkimuksen mukaan, joka on julkaistu Consciousness and Cognition -lehdessä. Tutkimuksesta uutisoi The Telegraph.

Tutkimukseen osallistui seitsemän henkilöä, jotka olivat käyneet erittäin lähellä kuolemaa. He osallistuivat syvähaastatteluihin, joiden lisäksi tutkimusaineistoa kerrytettiin kyselyn avulla. Siihen vastasi noin 260 henkilöä, jotka olivat käyneet kuoleman porteilla.

Tunteikkaita muistoja elämän varrelta

Tuloksista selvisi, etteivät muistot tulvineet kuoleman portilla mieleen kronologisessa järjestyksessä. Osallistujat saivat muistoja mistä tahansa elämänvaiheestaan summittaisessa järjestyksessä.

Yhteistä kuolemassa mieleen tulviville muistoille oli, että niihin liittyi voimakkaita tunteita. Näin ollen niin elämän huippukohdat kuin kuopatkin saattavat palata kuoleman koittaessa mieleen, kuin myös ylipäätään kaikki muistot, joihin ihmisellä on voimakkaita tunnesiteitä.

Lisäksi useat osallistujat kertoivat, että he olivat seuranneet kuoleman portilla elämänsä tapahtumia toisen henkilön näkökulmasta. Osa myös koki itse tunteet, joita muut olivat kokeneet kyseisissä elämäntapahtumissa.

Tutkijoiden mukaan muistojen kertaamiselle kuolemassa löytyy myös selitys. Aivoalue, jonne muistot varastoituvat, säilyy toiminnassa muita aivoalueita pidempään hapen loppuessa ja verenkierron tyrehtyessä.

Lue myös: Tutkijat ovat vakuuttuneita: Ihmisen tietoisuus ei tuhoudu kuolemassa

Lue myös: Minun tarinani: Isoveljeni kuolema tuli yllätyksenä

Lue myös: 7 hämmentävää asiaa: Lue, mitä keholle tapahtuu kuoleman jälkeen

Lähde: The Telegraph

Kilpailut

Uusimmat