Lentokone lensi purkautuvan tulivuoren yli - katso matkustajan nappaama upea kuva

05.09.2014 20:15 - Susanna Karttunen

Islannissa matkustajalentokoneen pilotti päätti antaa matkustajilleen unohtumattoman kokemuksen ja lensi purkautuvan tulivuoren päältä.

Lentokoneen ikkunasta saattaa tavallisestikin bongailla upeita maisemia, mutta muutama päivä sitten islantilaisen lentoyhtiön matkustajat saivat kokea jotain todella ainutkertaista.

Matkustajakoneen pilotti ilahdutti matkustajiaan kiertelemälle purkautuvan Bardarbunga-tulivuoren yllä. Lentokoneen ikkunoista matkustajat saivat nähdä vuoresta purkautuvaa hehkuvaa laavaa ja savua.

"Pilottimme lensi kierroksen Bardarbungan ympäri tänä aamuna esitelläkseen sitä matkustajille", lentoyhtiö kirjoitti twiitatessaan erään matkustajan ikkunasta ottaman kuvan.

Vaikka ei olekaan tavatonta, että pilotti kertoo matkustajille ikkunasta näkyvistä maisemista, on harvinaista, että pilotti tekee tällaisen muutoksen lentoreittiin esitelläkseen jotain nähtävyyttä.

Islannin suurin tulivuori on jyrissyt elokuun puolesta välistä lähtien ja viikonloppuna se syöksi hurjasti laavaa taivaalle. Ilmatilan lentorajoituksia on viikonlopun jälkeen höllennetty, mikä mahdollisti tämänkin lentäjän matkustajilleen tarjoaman upean kokemuksen.

Uutisoimme aiemmin huikeasta videosta, joka esittelee mihin kaikkeen matkustajakone oikeasti pystyykään. Katso video täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat