Tuttavuutta alieneihin? NASA todella uskoo löytävänsä elämää avaruudesta

17.07.2014 15:55 - Susanna Karttunen

NASA uskoo, että sadallamiljoonalla Linnunradan planeetalla voi olla elämää.

NASA ilmoitti pitämässään seminaarissa tällä viikolla, että se uskoo löytävänsä elämää avaruudesta seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.

Baltimoren Space Telescope Science -instituutin johtaja Matt Mountain intoili uusista mahdollisuuksista:

- Kuvitelkaa kun löydämme merkkejä muusta elämästä. Kuvitelkaa, kun maailma herää siihen, että ihmiskunta ja sen pitkä yksinäisyys maailmankaikkeudessa voi olla vihdoin ohi.

Mountainin johtama instituutti laukaisee uuden avaruusteleskoopin vuonna 2018. Mountain kertoo, että paljon on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana.

- Emme tienneet viisi vuotta sitten, että kenties kymmenestä kahteenkymmenellä prosentilla ympäröivistä tähdistämme on maapallon kokoisia planeettoja, joiden pinnalla on niiden sijainnin puolesta edellytyksiä elämään.

NASA:n astronomin Kevin Handin mukaan elämää saattaa jopa olla Jupiterin Europa-kuussa.

Uutisoimme aiemmi, että avaruudesta löytyi kaunis, timanttia muistuttava tähti. Lue artikkeli täältä.

Lähde: CBS Connecticut

Kilpailut

Uusimmat