Miehen Tinder-kuvassa on yksi hyvin epäilyttävä piirre - kiinnittääkö sinun huomiosi?

16.05.2016 23:45 - Iiro Myllymäki

Nuoren palomiehen selfiessä on yksi asia pielessä.

Selfiet on aikamme suuri ilmiö. Yhdistettynä toiseen aikamme suureen ilmiöön, nettideittailuun, selfieistä tulee tärkeä keino esitellä omaa ulkonäköään ja persoonaansa. Esimerkiksi Tinder-deittisovelluksessa kuvat muodostavat ihmisestä syntyvän ensivaikutelman.

Eräs Tinder-kuva kiinnitti Nikki-nimellä Twitteriä käyttävän naisen huomion varsin erikoisesta syystä. 21-vuotiaan palomiehen selfie oli kuumaa kamaa, muttei ihan perinteisessä mielessä.

Kuvassa mies näyttää olevan työtehtävissä palomiehen varusteissa. Mies ei kuitenkaan vaikuta priorisoivan aikaansa palavan talon sammuttamiseen, vaan ottaa mieluummin selfien palava talo taustallaan.

Nikki jakoi kuvan Twitterissä tekstillä ”Meinasitko sammuttaa tuon palon?”, ja kuvasta on tykätty jo yli 10 000 kertaa. Palomiehen selfie onkin nyt saanut laajemman yleisön kuin hän olisi ikinä voinut kuvitella. Toivoa sopii, että kuva ei päädy työnantajan nähtäväksi tai että kyseessä on vain paloharjoitus.

Lue myös: Minkälainen kuva nettideittiprofiiliin kannattaa laittaa? Tinderin toimitusjohtaja vastaa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat