Kuva: Fotolia

Mies joutui riitaan itsensä kanssa humalassa - raivokas sananvaihto noussut nettihitiksi

02.08.2016 18:45 - Iiro Myllymäki

Miehen selväpäinen, humalainen ja krapulainen minä ryhtyivät tukkanuottasille keskenään.

Australialainen Steven Davidson, 30, yritti tehdä itselleen palveluksen jättämällä itselleen viestin paperille ennen juhlintailtaa. Mies omisti viestin ”humalaiselle Stevelle” ja neuvoi tätä juomaan pullollisen vettä ennen nukkumaanmenoa lievittääkseen seuraavan päivän krapulaa. Palkkioksi tästä mies saisi syödä jääkaapissa odottavat kanansiivet.

Metro-sivusto kertoo, että selvin päin lapun kirjoittanut Steven sai kuitenkin myöhemmin vastaansa raivokkaan humalaisen itsensä. Näiden kahden persoonan tappelu ikuistettiin paperille, ja paperista jaettu kuva on huvittanut lukuisia ihmisiä Twitterissä.

Humalassa hyväntahtoisen viestin lukenut mies kirjoitti viestilappuun raivoisan vastauksen:

”Haista v*ttu selväpäinen Steve. Minä teen mitä haluan. PS. Sano krapulaiselle Stevelle, että hän on yksi pikku p*skiainen.”

Ei ensimmäinen kerta

Steve kertoo Mirror-sivustolle, että on 30 vuotta täytettyään huomannut krapuloidensa olevan aina vain pahempia ja pitkäkestoisempia. Näin ollen viestilapun kirjoittaminen oli perusteltua.

- Olen aika itsepäinen, kun olen kännissä. Kun näin viestin, ajattelin, että kukaan ei sano minulle, mitä saan tehdä ja mitä en saa tehdä, mies kertoo.

Paperilapusta kuvan Twitterissä jakanut ystävä kertoo, että kyseessä ei edes ollut ensimmäinen kerta, kun Steve on joutunut riitaan itsensä kanssa humalassa.

Lue myös: Krapulaisille oma siivouspalvelu: Oksennukset siivotaan puolestasi ja saat särkylääkkeet kotiin!

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat