Kuva: Fotolia

Mies raivostui imettävälle naiselle - hurja video leviää netissä

17.06.2016 19:15 - Joose Koskiranta

Amerikkalaisäidin video on saanut rutkasti huomiota hänen lisättyään sen Facebookiin.

Amerikkalaisäiti Jessie Maher istui imettämässä kuukauden vanhaa vauvaansa torringtonilaisessa tavaratalossa, kun vanhempi mieshenkilö rupesi haukkumaan häntä. 

Järkyttynyt nainen ehti kuvata tilanteen ja julkaisi videon Facebookiin. Nyt se on nähty lähes kahdeksan miljoonaa kertaa ja jaettu yli 80 000 kertaa. 

Lastenhoitajana työskentelevä Maher tyrmistyi miehen käytöksestä ja kirjoitti videon ohella tapahtuman kulun.

"Tunteeko kukaan kyseistä kusipäätä, joka hyökkäsi minuun verbaalisesti imetettyäni lastani?" 

Kovasanaista palautetta

Ennen kuin Maher aloitti kohtauksen kuvaamisen, mies oli katsonut häntä ja kysynyt, eikö hän voisi imettää jossain muualla, koska "se oli helvetin ällöttävää".

- Olen oikeutettu ruokkimaan lastani. Mene pois ja anna minun olla, Maher vastasi.

Maherin reaktio sai miehen raivon valtaan.

- Olet helvetin ällöttävä, senkin huora! mies oli huutanut.

Riidan huomattuaan kahvilan työntekijät ja asiakkaat ryhtyivät puolustamaan Maheria. Siinä vaiheessa nainen alkoi kuvaamaan tilannetta. 

Videolla voi nähdä vartijoiden ilmaantuvan paikalle ja naisen, joka rientää Maherin tueksi. 

Paljon tukea

Maher on saanut tukea ja sympatiaa sadoilta ihmisiltä, jotka leimaavat miehen idiootiksi. 

"Hän on täysi idiootti! Rakastan sinua niin paljon Jess", yksi kirjoittaa. 

"Sain palan kurkkuun katsoessani videota. Surullista, että tämänlaisia ihmisiä löytyy maailmasta. Haleja", kirjoitti toinen. 

Alla olevalta videolta voit nähdä välikohtauksen.

Lue myös: Kyynelvaroitus! Unissaan hymyilevän tyttövauvan kuva leviää, taustalla riipaiseva tarina

Lähde: MetroXpress

Kilpailut

Uusimmat