Miesstrippari maalaa tauluja sukuelimellään - kuvat leviävät netissä

31.03.2015 19:15 - Senni Loikala

Kanadalaistaiteilijan työväline taiteen tekemiseen löytyy hänen haarovälistään. Miehen peniksellä tehdyistä teoksista maksetaan jopa tuhansia euroja.

Kanadalainen Brent Ray Fraser, 36, löysi tavan yhdistää strippaamisen ja maalaamisen, jotka molemmat kuuluvat hänen intohimoihinsa. Mies nimittäin maalaa suuria akryyliteoksia peniksellään.

- Taiteen tekeminen kiihottaa minua, Fraser myöntää VICE-lehdelle.

Miehen taitelu menee käytännössä siten, että hän laittaa sukukalleuksiinsa kiristyssiteen. Tällöin penis pysyy ylhäällä, vaikka maali olisi todella kylmää.

Toisaalta Fraserin vehkeen ei tarvitse olla koko ajan hyvässä vireystilassa, kun hän maalaa. Joskus spontaanit roiskeet ovat sellaisia, joita haetaan.

- Jos teen suurta maalausta, penikseni on parempi velttona teknisestä näkökulmasta, hän sanoo.

Penistaitelijaa kiehtovat erityisesti muotokuvien tekeminen. Hänen tuoreimpiin töihinsä kuuluvat muotokuvat Iso-Britannian kuningatar Elizabeth II:sta, 88, sekä prinsessa Dianasta.

Fraser on valmistanut omat sukuelimellään tehdyt versiot myös Mona Lisasta, Barack Obamasta sekä Marilyn Monroesta. Hänen teoksiaan on myyty jopa 7000:lla eurolla.

Alla muutama kuva Fraserin Instagram-tililtä.

Pääset katsomaan hämmentäviä kuvia penistaiteilijasta työssään täältä.

Uutisoimme hiljattain penisfestivaaleista, jotka järjestettiin Japanissa. Kokosimme myös kuvia tapahtumasta. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat