Kuva: AllOverPress

Miksi vanhempasi kutsuvat sinua joskus sisaruksesi nimellä? Syy yllättävän mielenkiintoinen

04.05.2016 15:45 - Joose Koskiranta

Jos vanhempasi sekoittavat nimesi siskosi tai vaikka lemmikkikilpikonnasi nimen kanssa, siihen on hyvä syy.

Vanhempasi ovat varmasti joskus kutsuneet sinua sisaruksesi tai jopa perheesi lemmikin nimellä. Se ei kuitenkaan ole merkki siitä, etteivät he rakastaisi sinua - päinvastoin. Tuore tutkimus nimittäin kertoo, että nimisekaannukset osoittavat mihin "kategoriaan" kuulut vanhempiesi päässä.

Nimien sekoittaminen on yhdysvaltalaisen Duken yliopiston mukaan hyvin yleistä. Vaikka asian voisi helposti luulla johtuvan huonosta muistista, ei se kuitenkaan ole niin.

Mihin kategoriaan kuulut?

Tutkimuksen suorittanut professori Davis Rubin kertoo, että ihmiset jakavat henkilöitä "henkisiin" kategorioihin, jonka takia sanomme silloin tällöin väärän nimen. Toisin sanoen äitisi voi vaihtaa nimesi johonkin muuhun perhekategoriassa olevaan nimeen, ja silloin hän kutsuu sinua esimerkiksi siskosi nimellä.

- Virhe on kognitiivinen, ja se kertoo keitä henkilöitä pidämme missäkin kategoriassa, Rubin valoittaa.

Tämä siis kertoo siitä, että kuulut samaan kategoriaan sen ihmisen kanssa, johon sinut sekoitetaan. Joten jos äitisi kutsuu sinua toisen perheenjäsenen nimellä, ei se välttämättä ole universumin kamalin asia. Silloin tiedät ainoastaan, että äitisi päässä olet samassa kategoriassa kuin muu perheesi.

Tiedemiehet ovat tehneet viisi erilaista tutkimusta 1700 henkilölle löytääkseen vastauksen yllämainitulle kysymykselle. Samalla tutkijat huomasivat myös lemmikkien kuuluvan useimmiten perhekategoriaan. 

Lue myös: Miksi kaikkitietävä ja ärsyttävä isosisko on paras? 7 syytä

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat