Kuva: Fotolia

Minkä kännimokan teet todennäköisimmin? Horoskooppimerkkisi kertoo

19.12.2016 10:45 - Iiro Myllymäki

Oinaat aloittavat baaritappeluita ja kaksoset ovat taipuvaisia lähettämään noloja känniviestejä.

Humalatila saa ihmiset tekemään erikoisia asioita. Monesti bileillan jälkeisenä päivänä tuleekin nolona muisteltua edellisillan ja -yön edesottamuksia. Elite Daily -sivusto kertoo, mikä kännimoka on juuri sinulle todennäköisin horoskooppimerkkisi perusteella.

Kauris (22. joulukuuta - 19. tammikuuta) – Kännissä töihin meneminen

Jos kauriit heräävät bileiltaa seuraavana aamuna edelleen kännissä, he eivät anna tämän estää suorittamasta päivän velvollisuuksia. Tästä harvoin seuraa mitään hyvää.

Vesimies (20. tammikuuta - 19. helmikuuta) – Puhuminen liian lähellä toisen kasvoja

Humalassa vesimiehillä tulee suuri paasaamisen tarve, ja silloin he unohtavat keskustelukumppaniensa henkilökohtaisen tilan tarpeen.

Kalat (20. helmikuuta - 20. maaliskuuta) – Jatkuva itkeminen

Kalojen toimintaa ohjaa Neptunus-planeetta, joka tunnetaan päihteiden, henkisyyden ja luovuuden planeettana. Kalat herkistyvät varsin helposti humalassa pienimmistäkin asioista, eikä silloin itkulle ole tulla loppua.

Oinas (21. maaliskuuta - 19. huhtikuuta) – Baaritappelun aloittaminen

Oinaat ovat taistelijaluonteita, ja humalassa pienetkin ärsykkeet saavat oinaat puolustuskannalle. Näin ollen he päätyvät herkästi aloittamaan tappeluita baareissa. Oinaat kuitenkin tajuavat nopeasti, ettei heillä ole kykyä viedä tappelua rakentavaan päätökseen.

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta) – Oinaan aloittaman baaritappelun päättäminen

Tästä pääsemmekin härän humalakäyttäytymiseen. Härät ovat lojaaleja ystäviään kohtaan, joten he tulevat apuun siinä vaiheessa, kun oinas on baaritappelun tuoksinassa.

Kaksonen (21. toukokuuta - 20. kesäkuuta) - Känniviestittely

Kaksosia ohjaa kommunikaation planeetta Merkurius, joten ei ole ihme, että he tulevat humalassa varsin seuralliselle tuulelle. Silloin paikalla olevien ystävien seura ei riitä, vaan kaksonen haluaa ottaa yhteyttä ihmisiin myös kännykällä. Näitä känniviestejä onkin mukava sitten lukea seuraavana päivänä.

Rapu (21. kesäkuuta - 22. heinäkuuta) - Vilauttelu

Ravut ovat sinut kroppiensa kanssa ja nauttivat pienestä vilauttelusta. Humalan lisääntyessä ja estojen vähentyessä ravut tykkäävät näyttää ihmisille hieman enemmän kuin on tarpeen.

Leijona (23. heinäkuuta - 22. elokuuta) – Tuntemattoman kanssa puuhastelu

Leijonien intohimoisuus syttyy liekkeihin humalassa, ja silloin se on menoa se. Leijona ei arastele läheisemmän tuttavuuden tekemistä tuntemattomien ihmisten kanssa vaikkapa vessakopin suojissa.

Neitsyt (23. elokuuta - 22. syyskuuta) - Oksentaminen

Neitsyet ovat horoskooppimerkeistä eniten perfektionisteja. Näin ollen kun oksentamistarve iskee, neitsyet varmistavat, että he eivät oksenna holtittomasti mihin vain. Perinteinen vessanpönttö on paljon parempi vaihtoehto kuin tanssilattia, taksi tai katukivetys.

Vaaka (23. syyskuuta - 23. lokakuuta) – Liika anteeksiantavaisuus

Vaaka on oikeudenmukaisuuden merkki, mutta kännissä tämäkin voi mennä liiallisuuksiin. Vaa’at antavat humalassa kaiken anteeksi myös niiltä ihmisiltä, jotka eivät sitä ansaitsisi.

Skorpioni (24. lokakuuta - 22. marraskuuta) – Julkinen virtsaaminen

Mysteerisinä ihmisinä skorpionit ovat hyviä salailemaan asioita, mutta kännissä he yliarvioivat salailun taitojaan. He saattavat luulla, että kukaan ei näe, jos he käyvät tekemässä tarpeensa puskan juuressa. Usein he ovat väärässä.

Jousimies (23. marraskuuta - 21. joulukuuta) – Odottamaton matkustaminen

Jousimiesten persoonaa hallitsee Jupiter, joka tunnetaan matkailun planeettana. Näin ollen jousimiehet potevat jatkuvaa matkakuumetta, ja kännissä tuntuu todella hyvältä idealta vain ottaa ja lähteä jonnekin. Seuraavana aamuna jousimies sitten ihmettelee, mihin kaupunkiin hän oikein on päätynyt.

Lue myös: Oinas on intohimoinen, rapu tunteellinen - katso mitä horoskooppimerkki kertoo seksielämästäsi

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat