Naiset, pitääkö paikkansa? Yhä useampi flirttailee ja meikkaa menestyäkseen urallaan

09.06.2014 20:45 - Senni Loikala

Mikäli brittitutkimusta on uskominen, monet naiset tahtovat saada miespomonsa huomion panostamalla ulkonäköönsä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 40 prosenttia naisista, jotka käyttävät töissä säännöllisesti punaista huulipunaa, yrittävät tehdä vaikutuksen miespuoliseen pomoonsa. Punaamalla huulensa tutkimukseen osallistuneet naiset toivoivat lisäävänsä mahdollisuuksiaan ylennyksiin.

Miespuolisten esimiesten huomio yritettiin kiinnittää itseensä panostamalla ulkonäköön myös muuten kuin käyttämällä huulipunaa. Lähes kaksi kolmasosaa naisista olivat valmiita meikkaamaan silmänsä voimakkaasti. Lähes puolet naisista ei tahtonut pukeutua työpaikkojen konservatiivisten pukukoodien mukaan, vaan käyttivät avarakaula-aukkoisia puseroita ja korkokenkiä.

Tulosten perusteella voidaan väittää, että naiset kokevat ulkonäkönsä vaikuttavan uramenestykseensä.

Tutkimuksen toteutti kauneustuotteiden verkkokauppa Escentual.

Nyt kannattaa pyytää pomolta lupa päivätorkkuihin. Syyn pääset lukemaan täältä.

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat