Kuva: YouTube

Nuuskamuikkusen hahmoa muutettiin uuteen Muumit-versioon - on nyt puhelias!

09.02.2017 17:15 - Senni Loikala

Nuuskamuikkunen nähdään uudessa Muumit-versiossa puheliaampana kuin aiemmin.

Rakastettu Muumilaakson tarinoita -animaatiosarja palaa keväällä televisioon uudelleendigitoituna ja -äänitettynä. Tämä tarkoittaa, että kaikkien tuntemia Muumi-hahmoja esittävät eri ääninäyttelijät kuin vuonna 1990 dubatussa sarjassa.

Nuuskamuikkusen saappaisiin on hypännyt esimerkiksi Syke-sarjassa näytellyt ja SuomiLOVE-ohjelmaa juontanut Ilkka Villi, 41. Villi kertoo Radio Novalle MTV3:n lehdistötilaisuudessa, miten Nuuskamuikkusen puhetyyli on uudistunut uuteen Muumi-versioon.

- Nuuskamuikkunen käyttää puheessaan enemmän sanoja kuin ennen, hän ei ole niin verkkainen. Kun Nuuskamuikkunen avaa suunsa, tulee sieltä enemmän sanoja ulos ja puhe on aiempaa polveilevampaa, Villi kuvailee.

Näyttelijä vakuuttaa, ettei uudistetussa Muumi-versiossa käytettävän kielen ero alkuperäiseen versioon ole silti liian suuri.

- Kieli kunnioittaa Muumien perinnettä ja vanhoja versioita. Slangisanoja ei ole, vaan sarjassa käytetään hyvää suomen kieltä. Lapsien voi antaa rauhassa katsoa siis uuttakin versiota.

Näyttelijä Ilkka Villi on uusi Nuuskamuikkunen remasteroidussa Muumilaakson tarinoita -sarjassa. (kuva: AOP)

Villi kertoo muistavansa Muumit jo omasta lapsuudestaan, mutta isäksi tulemisen myötä Muumeista tuli hänelle uudestaan läheisiä aikuisena.

- Kun olen kotona lukenut Muumeja tyttärelleni, olen vaihdellut ääntäni Muumipeikolle, Niiskuneidille ja muille hahmoille sopivaksi. Jossain vaiheessa totesin, että Nuuskamuikkuselle sopii minun oma ääneni eikä sitä tarvinnut muuttaa.

- Olikin jännittävää, kun tämän jälkeen tuli pyyntö, että tulisinko tekemään Nuuskamuikkusen dubbaukset. Se tuntui heti oikealta ja sopivalta.

Lue myös: Cheekin ja Elastisen hiteistä tehtiin laittoman hauskat Muumi-parodiat

Lue myös: Lapsuuden pelottavimmat tv-hahmot koottiin yhteen - katso karmiva kuvakooste

Lue myös: Piisamirotta, Hosuli ja Näkymätön lapsi - katso kuvat ihanista muumiaiheisista tatuoinneista

Kilpailut

Uusimmat