Nyt juhlitaan naisten seksuaalisuutta – tänään alkaa Klitorisviikko!

06.05.2013 08:45 - Katariina Näreaho

Tällä viikolla vietetään maailman ensimmäistä International Clitoris Awareness -viikkoa. Tarkoituksena on juhlia tuota naisten intiimialueen osaa koko viikon ajan ja saada se tuotua paremmin "parrasvaloihin".

Kansainvälinen klitorisviikko alkaa tänään. Sunnuntaihin asti jatkuvan teemaviikon on tarkoitus herättää keskustelua ja tietoisuutta tuosta naisten intiimialueen osasta.

- Olemme huomanneet, että klitoris ei ole lunastanut vielä paikkaansa parrasvaloissa. Se saa ihmiset vaivaantuneiksi, Dadine Gary kertoo Huffington Postille.

- Tämän viikon aikana haluamme keskittyä erityisesti naisten ympärileikkauksiin.

Gary on Klitorisviikon järjestäneen Clitoraid-yhdistyksen edustaja. Järjestö ajaa ympärileikattujen naisten asiaa. Sukupuolielinten silpomisen uhreiksi joutuneet afrikkalaisnaiset saavat apua Clitoraidilta muun muassa sen rakentamissa sairaaloissa.

Tietoisuuden levittämisen lisäksi Klitorisviikon on tarkoitus saada ihmiset avautumaan seksuaalisuudestaan muille.

- Haluamme kannustaa naisia puhumaan ja juhlimaan omaa seksuaalisuuttaan.

Klitorisviikkoa juhlitaan jatkossa vuosittain, toukokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla.

Clitoraid-yhdistyksestä voit lukea täältä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat