Kuva: Fotolia

Oinas on intohimoinen, rapu tunteellinen - katso mitä horoskooppimerkki kertoo seksielämästäsi

08.12.2016 19:15 - Reija Saarinen

Horoskooppimerkki voi myös paljastaa sen, millainen ihminen on sängyssä.

Horoskooppimerkkien uskotaan paljastavat ihmisestä paljon. Usein ajatellaan, että syntymäaika vaikuttaa muun muassa luonteeseen sekä ajatusmaailmaan.

Saattaa siis myös olla, että horoskooppimerkillä on vaikutusta meidän seksielämäämme. Miten on, tunnistatko sinä alla olevista kuvauksista itsesi?

Kauris (22. joulukuuta - 19. tammikuuta)

Kauris on seksuaalinen ja aistillinen merkki. Hän on tyyppi, joka voi olla ylpeä seksuaalisesta kestävyydestään. Kauriin erogeenisimmät alueet ovat polvet ja jalat.

Vesimies (20. tammikuuta - 19. helmikuuta)

Vesimies voi olla hiljainen ja ujo, mutta silti energinen. Sen vuoksi he voivat yllättää härskillä olemuksellaan makuuhuoneen puolella. Vesimies kaipaa vahvaa henkistä stimulointia kumppaniltaan ja nauttiikin suuresti siitä, kun hänet vietellään. Toisaalta myös valta kiehtoo vesimiestä.

Kalat (20. helmikuuta - 20. maaliskuuta)

Kalat ovat tunnettuja myötätunnostaan, viisaudestaan sekä lempeästä otteesta. Siksi ei liene yllätys, että hän on makuuhuoneen puolella leikkisä ja romanttinen. Kalat on myös tyyppi, joka mieluummin antaa nautintoa, kuin vaatii sitä itselleen. Kumppanin tyydyttäminen onkin hänelle luontaista.

Oinas (21. maaliskuuta - 19. huhtikuuta)

Oinaalle ominaisia piirteitä ovat intohimo ja itsevarmuus. Oinas nauttii suuresti flirttailemisesta ja onkin useimmiten se aloitteen tekijä. Oinas on kaikin puolin intohimoinen rakastaja, joka ei pelkää näyttää tunteitaan puolisolleen.

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta)

Härkä on aistillinen ja kärsivällinen rakastaja, jolle kosketus on kaikki kaikessa. Härkä kaipaa erilaisia ärsykkeitä kiihottuaksesi ja etenkin äänet ja tuoksut saavat hänet syttymään.

Kaksonen (21. toukokuuta - 20. kesäkuuta)

Kaksonen on tulinen rakastaja, jolle puhuminen ja fyysinen kontakti ovat kaikki kaikessa. Kaksonen nauttii myös uusien asentojen ja lelujen kokeilemisesta, joten hänen kanssaan seksi on harvoin tylsää.

Rapu (21. kesäkuuta - 22. heinäkuuta)

Rapu on yksi tunteellisimmista tähtimerkeistä, joten tunteille on oltava sijaa myös makuuhuoneessa. Siksi rapu onkin hellä ja huolehtiva rakastaja, joka nostaa kumppaninsa ykkössijalle. Tämän lisäksi ravulla on usein erityinen mieltymys suuseksiin.

Leijona (23. heinäkuuta - 22. elokuuta)

Leijona on intohimoinen ja lämmin rakastaja, joka nauttii seikkailuista. Useimmiten leijona ottaa makuuhuoneessakin mieluusti vallan itselleen. Leijonan erogeenisimmät alueet löytyvät selästä ja siksi leijona nauttiikin erityisesti esileikistä.

Neitsyt (23. elokuuta - 22. syyskuuta)

Neitsyt haluaa tuntea olevansa haluttava kumppaninsa silmissä. Hän nauttii kosketuksesta, katseista ja suutelemisesta. Kunnon esileikki saakin hänet syttymään hetkessä.

Vaaka (23. syyskuuta - 23. lokakuuta)

Vaaka on tasapainoinen ja luova rakastaja. Hän tekee lähes mitä vain tyydyttääkseen kumppaninsa. Hän myös nauttii suuresti flirttailusta ja seksikkäiden asioiden katselemisesta.

Skorpioni (24. lokakuuta - 22. marraskuuta)

Skorpioni on horoskooppimerkeistä seksuaalisin. Intohimo ja luottamus ovatkin hänelle kaikki kaikessa. Skorpionilla vahvat tunteet kohtaavat vahvat seksihalut, siksi vallan tunne saa sinut syttymään. Siinä lienee myös syy, miksi skorpioni nauttii myös roolipeleistä.

Jousimies (23. marraskuuta - 21. joulukuuta)

Idealistinen jousimies on leikkisä ja huumorintajuinen myös makuuhuoneessa. Sen vuoksi hän onkin valmis kokeilemaan lähes mitä vain. Jousimies myös nauttii vaihtelusta, joten liian kaavamainen seksi saa hänen mielenkiintonsa sammumaan.

Lue myös: Härkä on kaunis, rapu paras suutelija - tunnistatko itsesi rehellisestä horoskoopista?

Lue myös: Horoskooppimerkki paljastaa, kenen kanssa saat parasta seksiä

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat