Kuva: Fotolia

"Olet enkeli" - Kohtukuoleman kokeneen naisen kirjoitus avuliaalle kaupan myyjälle liikuttaa

15.10.2016 18:15 - Iiro Myllymäki

Myyjä lahjoitti naiselle peiton, johon nainen voisi kääriä kuolleena syntyvän poikansa.

Australialainen Jacinta Jane joutui kokemaan jokaisen äidin pahimman painajaisen, kun hän koki kohtukuoleman. Nainen on kirjoittanut liikuttavan Facebook-päivityksen kauppareissusta, jonka hän teki juuri ennen sairaalaan synnyttämään menemistä.

Jane oli menossa paikalliseen vaatekauppaan palauttamaan lapselleen ostamiaan tavaroita, jotta hän ei synnytyksen jälkeen joutuisi niitä katselemaan. Kaupassa naiselle sanottiin, että palautus ei onnistu, koska hänellä ei ollut mukanaan ostosten tekemiseen käytettyä pankkikorttia. Kaupan myyjän Jon huomaavainen käytös sai Janen liikuttuneeksi.

”Sait esimiehesi muuttamaan tuota käytäntöä, jotta sain tavarat palautettua ja rahat takaisin. Sitten kysyit minulta, onko minulla peittoa, johon voin kääriä lapseni. Minulla ei ollut. Se oli yksi niistä asioista, jotka minun piti sinä aamuna hankkia. Annoit minulle halauksen ja annoit minun itkeä olkaasi vasten. Sitten veit minut peiteosastolle ja autoit minua valitsemaan peiton”, nainen kirjoittaa.

"En tiennyt, mitä sanoa"

Kassalle päästyään nainen liikuttui uudestaan, kun myyjä kieltäytyi ottamasta maksua peitosta vaan maksoi tuotteen omasta taskustaan.

”Sanoin sinulle, että olet enkeli. En tiennyt, mitä sanoa. En tiennyt, miten voisin kiittää sinua. Itkin koko matkan sairaalaan. Istuin 15 minuuttia sairaalan edessä, itkien ja puristaen vauvani peittoa.”

Janen kirjoitus on tavoittanut Jon, ja Jane on päässyt kiittämään myyjää henkilökohtaisesti. Facebook-kirjoitus on saanut jo yli 3000 tykkäystä, ja sitä on jaettu yli 400 kertaa. Voit lukea koko kirjoituksen alta:

Lue myös: Suomalaispoliisin koskettava kirjoitus leviää: "Poika ei tule enää kotiin, poika on menehtynyt"

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat