Kuva: Fotolia

Onko sinulla tänään syntymäpäivä? Huonoja uutisia

16.12.2015 11:45 - Eeva Rajala

Näyttää siltä, että tänään ei kannattaisi olla syntymäpäivä. Sen sijaan paras päivä juhlia löytyy heinäkuun puolelta.

Tänään näyttää olevan vuoden huonoin syntymäpäivä. Interflora-kukkafirman kyselyn perusteella 16. joulukuuta vietettävän syntymäpäivän ystävät ja perhe unohtavat yleisimmin, sillä kaikki keskittyvät jo jouluun. Brittikyselyyn osallistui 2 000, eikä kenellekään ei jää epäselväksi joulukuun lopun olevan huono lahjojen saannin kannalta.

Kyselyn mukaan 16. joulukuuta syntyneet ihmiset saavat vähiten syntymäpäivälahjoja. Tämän lisäksi ihmiset eivät kovin usein tule juhlimaan syntymäpäiviä huonon sään vuoksi.

Sen sijaan paras syntymäpäivä on kyselyn mukaan 28. heinäkuuta. Päivän suosio selittyy muun muassa hyvällä säällä ja hyvällä kesän fiiliksellä. Kyselystä selvisi myös, että harva enää lähettää syntymäpäiväkortteja, vaan onnentoivotukset kirjoitetaan nykyään lähinnä Facebookissa.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat