Maailman tylsin ammatti? Nurmikon tarkkailija seuraa, kuinka ruoho kasvaa
Brittiläisen Helen Southallin työpäivät eivät sisällä suuria juonenkäänteitä. Southallin ammattia saattaisi joku jopa pitää hieman pitkäpiimäisenä, sillä hän tarkkailee ruohon kasvua työkseen.
Työpaikallaan Southallin työtehtäviin kuuluu muun muassa näytteiden istuttaminen. Hänen vastuullaan on myös se, että nurmikko kasvaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Southallin tulee lisäksi tarkkailla, että ruohonvarret nousevat juuri oikean mittaisiksi.
- Ihmisistä on kummallista, kun kerron työni olevan ruohon kasvun tarkkailemista, mutta minusta se on kiehtovaa enkä haluaisi tehdä mitään muuta työtä, kertoo Southall.
Yhden työtehtävänsä Southall kuitenkin myöntää tylsäksi, nimittäin siementen laskemisen.
Lähde: New York Daily News
Kilpailut
Uusimmat
Vuokralla asuvien määrässä ylittyi uusi rajapyykki
Suosittu kotimainen draamakomediasarja saa jatkoa
Heili Sirviö ja Pihla Kaivo-oja palkittiin muhkeilla stipendeillä
Mahdollisuus woltata lääkkeitä laajenee yhä suurempaan osaan Suomea
Itämeren lohen emokalatilanne on äärimmäisen heikko - WWF vaatii kalastuksen keskeyttämistä
Näytä lisää