Ruokavalio, treenitahti ja parisuhteen tila - yleisimmät asiat, joista ihmiset valehtevat somessa

01.07.2015 13:45 - Eeva Rajala

Sosiaalista mediaa syytetään usein siitä, ettei ihmisillä enää on oikeaa käsitystä todellisuudesta. Tiedätkö sinä, mikä on aitoa ja mikä ei?

Ihmiset vertaavat itseään toisiin ja toisten tekemisiin sosiaalisen median päivitysten kautta, vaikka sitä ei aina myönnettäisikään. On vaarassa käydä niin, että ihmisistä tulee itsensä pahimpia vihollisia sen vuoksi, miten he itse ja muut vääristelevät ja käsittelevät sosiaalisen median kuvia ja päivityksiä ja yleistä itsensä esittelemistä.

Huffington Post -lehti kirjoittaa, että ihmiset ovat luoneet sellaisen itsensä vertailun kulttuurin, jota ei aikaisemmin ole ollut. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ihmiset vertailevat itseään valheellisten mielikuvien kautta.

Lehti listaakin yleisimmät asiat, joista ihmiset valehtelevat sosiaalisessa mediassa.

Ulkonäkö

Useimpiin älypuhelimiin saa sovelluksia filttereitä, joilla esimerkiksi selfieistä saa "paremman" näköisiä. Ihminen saa itsensä näyttämään helposti ei-itseltään. Ihminen ajattelee, että jos on mahdollisuus poistaa kasvoista liika punoitus tai "kauneusvirheet", miksei sitten tekisi niin. Kannattaisi muistaa, että ihminen on kuitenkin tarkoitettu näyttämääb itseltään, eli ainutlaatuiselta.

Suhteet

Monikaan ei ole valmis kirjoittamaan parisuhteen sudenkuopista tai siitä, miten joutuu koko ajan pyytämään puolisoaan tekemään kotitöitä. Facebookin uutisvirta on yleensä täynnä onnellisia parisuhdepäivityksiä tai hassuja sattumuksia, joita parisuhteessa tapahtuu.

Juhlinta

Toisten ihmisten elämä tuntuu olevan aina fantastisen täynnä juhlia ja kiinnostavia tapahtumia. Jokainen juhlahetki ei kuitenkaan ole niin täynnä glamouria kuin se yksi kuva, joka laitettiin someen. Monikaan ei julkaise kuvia juhlien viimeisistä minuuteista, kun hiukset ja meikki ei välttämättä ole enää samanlaisessa kunnossa kuin juhlien alussa

Matkailu

Matkakuvat ovat kuvia, joista monesti syntyy eniten kateutta. Matkakuvat valitaan someen kuitenkin tiukan seulan kautta. Monikaan ei julkaise kuvia, missä etsit hikisenä omaa laukkuasi Pekingin lentokentällä, tai yrität nukkua lentokentän epämukavassa tuolissa kun seuraavan lennon lähtöön on aikaa kahdeksan tuntia.

Ruoka

Moni käyttää ruokakuvissaan filttereitä. Todellisuudessa ruoka ei aina näytä taideteokselta lautasella. Ihminen näkee yleensä ruokansa lautasella noin kymmenen sekuntia ennen kuin ahmii sen suuhunsa.

Ruokavalio

Osa ihmisistä julkaisee kuvia vain terveellisistä ruoka-annoksista, kuten erilaisista smoothie-juomista. Suurimmalla osalla ihmisistä ei välttämättä kuitenkaan ole tiukkaa ja täysin terveellistä ruokavaliota - vain mielikuva siitä.

Kuntoilu

Kun henkilö näkee toisen julkaiseman kuvan timmistä vartalosta salilla, hän miettii hetken aikaa: Miksen minä ole noin motivoitunut ja itsevarma omasta kehostani? Huffington Post -lehti kirjoittaa, ettei kenenkään pitäisi joutua julkaisemaan itsestään jatkuvasti kuvia salilta vain saadakseen itsellensä paremman itsetunnon ja toisilta hyväksynnän. Lisäksi oman treenaamisen vertaaminen toisiin on epäreilua sekä ihmisille itselle että toisille. Kaikilla on erilainen vartalo, elämä, elämäntilanne ja tärkeysjärjestys.

Vauvat ja lemmikit

Vauva- ja lemmikkikuvat sekä -videot on sosiaalisen median parasta ja söpöintä satoa. Tosin vauva tai lemmikkikissa voi nettivideolla olla maailman ihanin ja hauskin, mutta tosielämässä vauva ei aina vain hymyile ja kissa ei aina vain nuku söpösti.

Coolina oleminen

Moni voi miettiä statuspäivitystään ja sen sanavalintoja kauan ennen kuin julkaisee tekstin. Ihminen editoi aitoa itseään, joskus jopa sen jälkeen kun on jo julkaissut jotain. Moni haluaa myös kuulostaa tietynlaiselta, eli ei välttämättä itseltään, some-statuksissaan.

Vaatetus

Moni ei välttämättä ole valmis julkaisemaan Facebookissa kuvaa, missä poseeraan vanhoissa verkkareissa, joiden haarukset ovat revenneet, tai t-paidassa, jonka perheen taapero on sotannut omalla räällään, ketsupilla tai mudalla.

Täydellisyys

Yleisesti ottaen sosiaalinen media on tehnyt ihmisistä valehtelun ammattilaisia. Ihmiset tekevät elämästään täydellisen näköistä kuvien avulla. Sosiaalinen media on harmiton, jos ihmiset vain muistaisivat, ettei se ole totta. Kannattaa siis välttää toisten kritisointia ja vertailua. Ihminen ei välttämättä ole se, jollaisena hänen some-tilinsä näyttää.


Lue myös: Suomalaispoliisin tiukat ohjeet: Älä hauku entistä kumppania somessa

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat