Tutkijat pelkäävät: Edessä uusi, pieni jääkausi

20.01.2014 07:15 - Rea Tallgren

Aurinko on nyt epäaktiivisimmillaan 100 vuoteen, varoittavat tiedemiehet.

Asiantuntijoiden mukaan olosuhteet muistuttavat tällä hetkellä vuoden 1645 olosuhteita. Tuolloin alkoi niin kutsuttu "pieni jääkausi", joka tarkoitti sitä, että tavallisten kallioiden ja vuorien lumi ei sulanut edes kesäisin ja sellaisetkin joet ja järvet, jotka eivät yleensä jäätyneet, jäätyivät. Muun muassa Lontoon Thames-joki jäätyi tuolloin umpeen.

Tutkijoiden mukaan on 20 prosentin mahdollisuus, että olosuhteet tulevat muuttumaan tälläkin kertaa radikaalisti auringon tilanteen takia. He pelkäävätkin, että pahimmillaan edessä olisi uusi pieni jääkausi.

- Olen tutkinut aurinkoa 30 vuotta, enkä ikinä ole nähnyt mitään tällaista, sanoo eräs tutkijoista Daily Mailille.

Osa tutkijoista on kuitenkin skeptisiä. Heidän mukaan vaikutuksia ei voida ennustaa, sillä ihmisen oma toiminta saattaa vaikuttaa siihen, onko jääkautta edessä - tai kuinka paha siitä tulisi.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat