Tutkimus: Pikaruoka tekee ihmisestä tyhmemmän
Lapsien älylliseen kehitykseen vaikuttaa tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti se, syökö hän pikaruokaa usein vai ei. Eroja voi myös olla mahdoton kiriä enää aikuisiällä.
Tutkimuksen mukaan lapsena saadun ravinnon merkitys tulevaan älykkyysosamäärään on suoraan verrannollinen. Mitä parempia ravintoarvoja lapsen ruuassa on, sitä älykkäämpi hänestä tulee.
Tutkimukseen osallistui 4000 skotlantilaista lasta. Tutkimuksessa saatiin selville, että parempituloiset vanhemmat syöttivät lapsilleen useammin ruokaa, jossa oli paremmat ravintoarvot ja enemmän vitamiineja ja tuoreita aineksia. Sen sijaan huonompituloiset vanhemmat turvautuivat useammin pikaruokaan, jonka ravintoarvot ovat pahimmissa tapauksissa olemattomat.
Myös elokuisessa tutkimuksessa, joka tehtiin Australiassa, tultiin suunnilleen samoihin tuloksiin. Tutkimuksen mukaan terveellinen ruokavalio voi parantaa lapsen älykkyyttä. Tutkimuksen mukaan kahdeksanvuotiaista lapsista niiden, jotka söivät usein roskaruokaa, älykkyysosamäärä oli kaksi pistettä alhaisempi, kuin niiden jotka söivät terveellisemmin. Erot vain kasvoivat vuosien myötä. Tutkimuksen mukaan eroa saattaa olla mahdoton kiriä myöhemmällä iällä.
Lähde: Daily Mail