Tv-reportteri sai potkut kyseenalaisen somekuvan takia - oliko irtisanominen ylilyönti?

07.07.2016 15:45 - Senni Loikala

Netissä leviää valokuva, jossa kaksi paikallista kantavat uutisreportteria tulva-alueella, jotta tämän kengät eivät kastuisi. Totuus kuvan takana ei silti ole niin yksinkertainen.

Uutisreportteri Lydia Cummings, 24, sai potkut työnantajaltaan, sillä hänestä levisi kyseenalaiselta näyttävä valokuva sosiaalisessa mediassa. Cummings oli kesäkuun lopulla Keski-Meksikossa raportoimassa tulvista, mutta nettiin päätyneessä otoksessa kaksi paikallista kantaa reportteria ilmassa ilmeisesti sen takia, ettei tämän tarvitsisi kastella kenkiään tulvassa.

Kuvasta tuli hetkessä nettihitti, ja siitä tehtiin useita räävittömiä meemejä. Tapauksesta puhuttaessa käytettiin #LadyReportera-alatunnistetta.

Tapauksesta uutisoi New York Post, ja sen mukaan Cummings on kertonut El Pais -meksikolaislehdelle, että paikallinen mies ja nainen tarjoutuivat kantamaan häntä tulva-alueella, eikä hän näin ollen itse tahtonut vaalia jalkojaan kastumasta.

- Tahdon olla empaattinen ihmisille ja pelkäsin, että kuulostaisin töykeältä, jos kieltäytyisin heidän tarjouksestaan. Minua kannettiin muutaman sekunnin ajan, kunnes pyysin heitä laskemaan minut maahan, Cummings kertoi El Paisille.

Toiveissa uusi työ journalistina

Entinen uutisreportteri kertoo rakastavansa journalismia ja toivovansa, että hän saisi tapauksesta huolimatta pian uuden journalistisen työn. Hän kertoo myös, että hänen tarkoituksensa oli hyvä tulva-alueella työskennellessä, mutta hän onnistui vahingossa saamaan negatiivisen kohun aikaiseksi.

Katso alta kuva, jonka takia uutisreportteri menetti työnsä. Oliko hänen irtisanomisensa sinusta liioittelua vai oikea ratkaisu, vaikka Cummings kertoo paikallisten tarjoutuneen kantamaan häntä?

Lähde: New York Post

Lue myös: Opettaja joutui pulaan yksityiskuviensa takia - onko ratkaisu oikeudenmukainen?

Kilpailut

Uusimmat