Unelmien ammatti? Nainen tienaa elantonsa hieromasauvatestaajana

10.12.2014 12:45 - Karoliina Kotala

Yhdysvaltalainen Sunny Allen etsi pitkään omaa alaansa ja löysikin sen lopulta hieromasauvojen testaajana.  

29-vuotias Sunny Allen on noussut otsikoihin erikoisen ammattinsa vuoksi, nainen nimittää testaa sekä suunnittelee työkseen hieromasauvoja. Allenin suunnittelutiimiin kuuluvat Aaron Hammack sekä Jonathan Driscoll, mutta itse tuotteiden testaus on yksin Sunnyn harteilla.

- Olen hieromasauvojen suurin fani ja muutenkin suhtaudun seksiin positiivisesti. Oli selvää, että he tarvitsivat naisen, joka ymmärtää siitä mitä he tekevät ja aloin työskennellä valmiin prototyypin kanssa, Sunny kertoo.

Nainen kertoo epäröineensä aluksi uskaltaisiko hän todella lähteä tekemään uraa seksivälineiden parissa peläten menettävänsä uskottavuutensa yrittäjänä, mutta päätti lopulta tarttua tilaisuuteen.

- Elämä on lyhyt ja kamalia asioita tapahtuu, haluan puhua hyvistä asioista, Sunny toteaa Cosmopolitanin haastattelussa.

Haastattelun löydät kokonaisuudessaan täältä.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat