Joukkona lentävät meriolennot hämmensivät Japanissa - katso outo kuva

11.02.2013 17:15 - Karoliina Kotala

Japanissa on tehty lukuisia havaintoja joukosta merieläviä, jotka näyttävät lentävän. Nyt tiedemiehet ovat perehtyneet asiaan.

Japanissa napatut kuvat niin sanotusti "lentävistä" kalmareista ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailmaa. Hokkaidon yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty kalmareiden todella nousevan veden pinnalle ja liukuvan lähes ilmassa. Yllättävää myös, että kalmarit pystyvät liukumaan ilmassa hurjaa vauhtia, jopa 11 metriä sekunnissa. Ilmassa kalmari pysyy noin kolmen sekunnin ajan.

- Jo pitkään silminnäkijät ja huhut ovat kertoneet, että kalmareiden oli nähty lentävän, mutta kukaan ei ollut vahvistanut mistä todella on kyse. Me todistimme, että se on todella totta, meribiologi Jun Yamamoto kertoo.

Katso kuvat täältä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat