Uusien emojien joukossa on sorsa, pekoni ja avokado - löydätkö tulevan suosikkisi?

26.08.2015 10:10 - Mika Parikka

Joukossa on monta emojia, joiden puuttumista on ihmetelty jo pitkään. 

Emojit ovat lähes jokaisen viestittelijän vakiokalustoa. Niillä ilmaistaan eri tunnetiloja ja jotkut kuvista nauttivat jo kulttiasemasta, kuten kakkaa esittävä emoji. Kansa on vaatinut kuitenkin jo pitkään lisää emojeita, ja nyt on julkistettu ensi vuonna tulevat uudet viestejä värittävät kuvat.

Mukana on uusia naamoja, ruokia ja eläimiä. Naamojen puolelta löytyy esimerkiksi "facepalm" -emoji, jota on odotettukin jo yllättävän kauan. Hieman hämmentävä on kuolaava emoji, mutta luultavasti sillekin on kysyntää.

Eläimistä uusia tulevat olemaan esimerkiksi kettu, sorsa ja lepakko. Ruoista kenties odotetuin lisäys on pekoni. Myös avokadoa on jouduttu odottamaan yllättävän pitkään.

Uusista emojeista on uutisoitu useissa medioissa, ja esimerkiksi Metro julkaisi niistä kuvia, jotka on hahmotellut EmojipedianJoshua M Jones. Kuvat eivät ole välttämättä lopullisia versioita, mutta todella hyvin suuntaa-antavia. 

Luonnokset uusista emojeista voit katsoa täältä


Lue myös: Hauskat emojit jyräävät tatuointien aiheissa - ottaisitko sinä oman suosikkisi ihollesi?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat