Vihdoin se tiedetään: Tekeekö raha ihmisestä onnellisen?

27.01.2015 20:15 - Senni Loikala

Ikuisuuskysymys siitä, voiko rahalla ostaa onnea, on viimein saanut vastauksen. Brittitutkijat kertovat, miten asian laita on.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan varakkaat ihmiset eivät ole onnellisempia kuin köyhemmät kuomansa. Siitä huolimatta varakkaat henkilöt tuntevat olonsa vähemmän surullisiksi arjessa kuin muut.

Rikkaat siis tuntevat vähemmän päivittäistä surua kuin köyhemmät, mutta suuret tulot eivät silti tee ihmistä suoraan onnelliseksi. Tutkijoiden analyysien mukaan asia pitää yhä kutinsa, vaikka otetaan huomioon ihmisen ikä, sukupuoli, suhdestatus, koulutus, työllisyystilanne, etninen tausta, stressitaso tai samassa taloudessa asuvat alaikäiset lapset.

Varakkaat ihmiset kuntoilevat ja harrastavat virkystystoimintaa enemmän kuin tyhjätaskut. Se ei silti selittänyt, sitä miksi rikkaat tunsivat vähemmän surua arjessa.

Tutkijat arvelevat syyksi sitä, että rikkaat saattavat tuntea itsensä kykeneviksi kontrolloimaan tilannetta varojensa ansiosta myös elämän vaikeina hetkinä.

Social Psychological and Personality Science -lehdessä julkaistu tutkimus toteutettiin analysoimalla tuloksia American Time Use Survey -kyselystä, jossa oli yli 12 000 vastaajaa. 

Seuraava artikkeli: Saavuta onni hätistämällä syvälle juurtuneet harhaluulot - auttaako sinuakin?

Lähde: PsyPost

Kilpailut

Uusimmat