Yle: Jäävesihaaste tuotti Suomessa huomattavan summan

26.09.2014 08:12 - Rea Tallgren

Jäävesihaasteet täyttivät elokuussa monen Facebookin etusivun. Haasteiden toteuttaminen ei ollut turhaa, sillä Lihastautiliitto on niiden ansiosta saanut ennätyksellisen määrän lahjoituksia, kirjoittaa Yle.

Elokuussa lukemattomien julkkisten ja "tavisten" Facebookissa nähtiin videoita, joissa ihmiset kaatoivat päälleen jäävettä hyvän asian puolesta. Kyseessä oli ALS-haaste, jonka tarkoitus oli saada ihmiset lahjoittamaan rahaa ALS:n eli tappavan lihasrappeumataudin hoitoon ja tutkimukseen.

Jäävesi valikoitui haasteen muodoksi, koska sen päälleen kaataminen antaa ihmiselle hetkellisen tunteen halvaantumisesta - eli ihmisen on kenties sekunnin ajan mahdollista tuntea osa siitä tuskasta, mitä vakavasti sairaat ALS-potilaat tuntevat.

Lihastautiliitto kertoo Ylelle, että lahjoituksia haasteen tiimoilta on tehty Suomessa kymmeniä tuhansia. Tarkka summa on tähän mennessä 44 250 euroa.

Maailmalla haaste keräsi miljoonia euroja, mutta Suomen mittakaavassa myös nykyinen summa on hyvä. Yleensä liitto saa vuodessa lahjoituksia vain muutaman tuhat euroa. Normaalisti sen toiminnan rahoittaa 80 prosenttisesti RAY.

Kerroimme aiemmin hurmaavasta 2-vuotiaasta, joka otti osaa haasteeseen - ja päätyi kiroilemaan videolla kuin merimies konsanaan. Katso hauska pätkä tästä.

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat