Vuoden huonoin esimies? Verellä ja kivulla ei väliä, koska "naisten kuuluu käyttää korkokenkiä"

11.05.2016 16:45 - Senni Loikala

Netissä leviää kovaa vauhtia kuvapäivitys, jossa nähdään ravintolassa työskentelevän naisen veriset jalat.

Kanadassa asuva Nicola Gavins jakoi viime keskiviikkona Facebookin kuvan, jossa nähdään hänen ystävänsä kärsineet jalat työpäivän jälkeen. Ystävä työskentelee ravintolassa, joka vaatii naispuolisia työntekijöitä käyttämään korkokenkiä koko työvuoron ajan.

Järkyttävän kuvasta tekee se, että naisen jalat ovat verestä punaiset kenkien takia. Gavins kertoo päivityksessä, että nähtyään työntekijän veriset jalat ravintolan vuoropäällikkö vaati, että naisen täytyisi käyttää korkokenkiä myös seuraavana päivänä.

Ystäväni jalat vuosivat verta siihen pisteeseen saakka, että hänen yksi varpaankynsistään irtosi ja silti vuoropäällikkö ei kannustanut häntä vaihtamaan tasapohjaisia kenkiä jalkoihinsa, vaan hän moitti ystävääni (päällikkö painotti, että ystäväni tulisi käyttää korkokenkiä työvuorossaan seuraavana päivänä).

Gavins kertoo myös, että kyseisessä ravintolassa naispuolisten työntekijöiden on pakko ostaa työasukseen noin 26 euroa maksava mekko. Sen sijaan miespuoliset työntekijät saavat pukeutua omiin vaatteisiinsa, kunhan ne ovat mustat.

Päivitys leviää netissä

Päivitys on herättänyt monissa järkytystä ja ärtymystä siitä, että seksististä ja epätasa-arvoista kohtelua ilmenee vieläkin myös länsimaissa. Kuvaa on jaettu Faacebookissa jo yli 11 000 kertaa.

Työskentelisitkö sinä hetkeäkään paikassa, jossa naisten olisi pakko käyttää epämukavia korkokenkiä?

Lue myös: "Kulta, sinulla on upeat sääret" - naisen reaktio vieraan miehen kommenttiin leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat