IL: Käytetäänkö teillä kotona jäähypenkkiä? Asiantuntija varoittaa vahingolliseksi menetelmäksi

27.02.2014 08:15 - Rea Tallgren

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastenpsykiatri Jukka Mäkelä kertoo Iltalehdelle, ettei kannata varauksettomasti niin kutsuttua jäähypenkki-ideaa lastenkasvatuksessa.

Monessa perheessä huonosti käyttäytyvä lapsi laitetaan istumaan niin sanotulle jäähypenkille ikäänsä vastaavaksi minuuttimääräksi, jos lapsi ei varoituksesta huolimatta ole totellut vanhempiaan. Tapaa suosii erityisesti Supernanny-ohjelman Jo Frost.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastenpsykiatri Jukka Mäkelä kertoo, että jäähypenkki-idea ei välttämättä saa aikaan toivottua vaikutusta pitkässä juoksussa.

- Lapsi tarvitsee apua keskushermostonsa säätelyyn ja tämä on aikuisen tärkeä tehtävä. Lapsen säätelyä voi auttaa kuulemalla häntä ja ottamalla tarvittaessa syliin, Mäkelä kehottaa.

Lastenpsykiatrin mukaan jäähypenkki saattaa saada aikaan toivotun tuloksen lyhyellä tähtäimellä, mutta oikeasti se ei välttämättä tee hyvää lapsen tunne-elämälle.

- Toki myös yksin jättäminen - kuten jäähypenkki - toimii, sillä lasten keskushermosto oppii tilaan, jossa käyttäytymistä ja omia tarpeita ja tunteita on pakko hillitä palkinnon saadakseen. Se kuitenkin vain opettaa samalla itsekeskeisyyttä ja yksin jäämisen pakkoa, hän toteaa.

Mäkelä ehdottaa vaihtoehdoksi "voimapenkkiä", jolla vanhempi ja lapsi istuisivat yhdessä sylikkäin, kunnes lapsi rauhoittuu.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat