Perjantairesepti: Teeleivät maistuvat viikonloppuaamiaisella - nopeasti valmista
Teeleivät
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl maitoa
50 g voita
1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Lisää maito ja voi kuivien aineiden joukkoon, sekoita nopeasti takinaksi.
2. Nostele taikinasta leipiä leivinpaperille. Paista teeleipiä uunissa 225 asteessa noin vartin verran. Leivät ovat valmiita, kun ne ovat saaneet vähän väriä pintaansa. Nautiskele leivät juustoje ja hillon kera.
Jäikö vielä nälkä? Kokkaa banaani-kanelipannukakkuja. Ne valmistuvat ripeästi.
Kilpailut
Uusimmat
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Euroviisuvoittaja Nemo viisukokemuksestaan: "Ei ollut pelkästään miellyttävä"
Näytä lisää