Mikrossa valmistuvat tuhti sipsiherkku ja raikas virvoitusjuoma - lue ohjeet

03.06.2015 15:15 - Senni Loikala

Mikroaaltouunia tulee monesti käytettyä vain tiettyjen purtavien lämmittämiseen, vaikka siitä voisi ottaa enemmänkin hyötyä irti.

Mikroaaltouuniin voi laittaa muutakin kuin marjoja sulamaan tai lounaan kuumentumaan. Lue alta yllättävät niksit, jotka mikron omistajien kannattaa ottaa haltuun.

Sitruunajuoma

Sekoita 1-2 teelusikallista sokeria mukilliseen vettä. Lisää seokseen iso pala sitruunaa. Kuumenna juomaa korkealla teholla kahden minuutin ajan, kunnes sokeri on liennut ja juoma höyryää.

Sekoita joukkoon sitruunamehua ja tarjoile heti. Kesällä voit pistää mukiin jääpaloja.

Tuhti sipsiherkku

Pistä lautaselle sipsejä tai nachoja. Lisää päälle juustoraastetta ja paprikaa. Kuumenna muutaman minuutin ajan, kunnes juusto on sulannut.

Punkku paremmaksi

Halvasta punaviinistä väitetään tulevan maistuvampaa, jos kuumennat sitä missä tahansa lämpöä kestävässä kannussa 30:n sekunnin ajan.

Appelsiinit mehukkaiksi

Jos tahdot puristaa itse hedelmistä mehua, niin pistä ne puoleksi minuutiksi mikroon ennen kuin aloitat homman. Tällöin appelsiineista ja sitruunoista saa enemmän mehua puristettua. 

Eroon hedelmien kuorista

Mikäli tahdot saada hedelmien kuoret helposti irrotettua, kannattaa ne laittaa puoleksi minuutiksi mikroon. Esimerkiksi tomaatin kuori alkaa käpristyä kuumetessa, minkä jälkeen se on helppo irrottaa haarukan kanssa.

Sämpylät ja leivonnaiset tuoreiksi

Monista taikinaa sisältävistä tuotteista, kuten piirakoista, munkeista, sämpylöistä ja leivonnaisista tulee jälleen tuoreen tuntuisia, kun kuumennat niitä noin kymmenen sekunnin ajan mikrossa.

Tiedätkö, mitä kaikkea ei saisi ikinä kuumentaa mikrossa? Lue täältä.

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat