Hanna, 35: "Vaikeinta on ollut kertoa lapsilleni heidän siskonsa kuolleen"

06.09.2015 11:15 - Rea Tallgren

Äiti kertoo -sarjassa naiset kuvailevat omin sanoin elämäänsä äitinä. Hannalla lapsia on neljä.

Perheeseen kuuluvat Hanna, 35, Akseli, 16, Pihla, 10, Myrsky, 8, Unna, 4

1. Milloin olet äitinä onnellisimmillasi?

Ne ohikiitävät hetket, kun kaikki on hyvin, ovat tärkeitä. Kukaan ei tappele, sairasta tai kiukuttele. Kun arki rullaa ja asiat sujuvat.

2. Mikä on vaikein kokemuksesi äitinä?

Niitä on monta. Hyväksyä ja oppia elämään esikoisen erityisyyden kanssa. Kertoa lapsille, että sisko on kuollut. Kannatella heitä surussa ja ikävässä ja jaksaa itse. Kertoa lapsille, että oma äitini on vakavasti sairas, jaksaa jatkaa arkea ja eloa siitä huolimatta. Kertoa, että äiti on kuollut. Ottaa vastaan ne kaikki reaktiot, tukea, huolehtia ja jaksaa, samalla omaa surutyötä tehden.

3. Miten vaalit omaa aikaasi?

Olen opetellut nauttimaan hetkistä. Siitä, että saa juoda aamuteen rauhassa, siitä, että lasten nukahdettua voi vaan olla ja hengittää. Kerran kuukaudessa minulla on lapsivapaa viikonloppu.

4. Ikimuistoisin hetkesi äitinä?

Kaikkien lasten syntymä. Se ensikohtaaminen.

5. Mitkä ovat tärkeimmät asiat, jotka haluat opettaa lapsillesi?

Että he ovat parasta omina itsenään. Että onni on pienissä asioissa. Että muiden auttaminen ja hyvä tahto vievät elämässä pitkälle. Että kaikesta voi puhua. Ja että rakkaus ei lopu koskaan. Jakamalla se vain kasvaa ja vahvistuu.

Lue aikaisemmat Äiti kertoo -artikkelit tästä. Jos haluat itse mukaan juttusarjaan, ota yhteyttä rea.haverinen@voice.fi ja otsikoi mailisi "Äiti kertoo". 

Kilpailut

Uusimmat