Kuva: Fotolia

Elina, 30, perusti yrityksen säästöillään: "En ole luonteeltani riskinottaja"

17.10.2016 16:35 - Katja Nygård

Vielä kaksi vuotta sitten Elina Innanen, 30, oli töissä kukkakaupassa ja säästi samalla elämänmuutoskassaa, vaikkei tiennytkään, mihin tulisi rahat käyttämään. Nyt hänellä on oma vegaaniruokaan keskittyvä yritys.

Miksi ryhdyit yrittäjäksi?

Ajatus vapaudesta, mutta myös vastuusta houkutteli. Yrittäjänä pystyn vaikuttamaan työni sisältöön ja siihen, missä ja milloin töitä teen. Pienyrittäjälle se tosin tarkoittaa ”vapautta” tehdä töitä koko ajan. Yrittäjänä minulla on myös potentiaalinen mahdollisuus ohjata omaa toimintaani siihen suuntaan, johon haluan itse kehittyä.

Koska yrityksesi on perustettu?

Vegekauppa on ollut olemassa jo vuodesta 2009 vuodesta lähtien. Itse aloitin Turun myymälässä yrittäjänä 1,5 vuotta sitten. Lisäksi pyöritän verkkokauppaamme. Tällä hetkellä minua työllistää myös Vegekaupan ketjukonseptin kehittäminen.

Mistä sait idean yrityksellesi?

Olin jo pitkään pohtinut kanavaa, jonka kautta voisin tehdä työkseni pelkästään ruokaan liittyviä juttuja. Ruokablogini oli siinä vaiheessa jo iso sivutyö.

Kun minulle tarjoutui mahdollisuus tulla yrittäjäksi Turun myymälään, en joutunut kauaa miettimään lähtemistäni mukaan. 

Onko sinulla muita yrityksiä?

Minulla on myös toinen yritys, jonka puitteissa kirjoitan ruokakirjoja, pidän Chocochili-vegaaniruokablogia ja teen sisältömarkkinointia sekä reseptikehittelyä yrityksille.

Mikä olet ammatiltasi?

Olen koulutukseltani puutarhuri ja floristi. Työskentelin aiemmin kukkakaupassa.

Montako henkilöä yrityksesi työllistää?

Työllistän kaksi ihmistä osa-aikaisesti.

Mikä tuntui alussa hankalimmalta?

Olen perusluonteeltani luova huithapeli, ja tässä täytyy pystyä pitämään koko homma hanskassa. Kirjanpitäjäni on kullanarvoinen, ilman häntä ei mistään tulisi mitään.

Suomessa yrittämiseen liittyy paljon byrokratiaa, mistä en ole vieläkään täysin perillä. Lisäksi on paljon asioita, joista pitää raportoida esimerkiksi terveystarkastajalle. Tällaisten asioiden kanssa en ennen nykyistä työtäni ollut joutunut olemaan tekemisissä.

Suurin riski, jonka olet ottanut yrityksen takia?

Palkkatyössä ollessani säästin niin sanottua elämänmuutoskassaa. En vielä tuolloin tiennyt, mihin tulisin rahat käyttämään, mutta niillä säästörahoilla tässä nyt elellään. Suurin riski taloudellisesti on siis se, että kaikki säästöni hupenevat, ellei hommaa jostain syystä saisi pyörimään.

En ole luonteeltani mikään riskinottaja. Ellei säästörahastoa olisi ollut, en tiedä olisinko uskaltanut lähteä mukaan ollenkaan.

Mistä sait apua yrityksen perustamiseen?

Yhtiökumppaniltani. Hän osaa asioita, joissa en itse ole hyvä ja jotka eivät minua niin kiinnosta. Hänen ansiostaan olen voinut itse keskittyä toteuttamiseen.

Myös osaavat työntekijät, joille voi antaa vastuuta, ovat todella tärkeitä.

Miten rahoitus järjestyi? Jouduitko ottamaan lainaa, vai oliko säästöjä?

En joutunut ottamaan lainaa, vaan käytin säästöjäni. Turun myymälällä on kolme päätösvaltaista osakasta, olemme kaikki mukana myös toistemme yrityksissä omistamalla niistä osakkeita.

Myös osa asiakkaistamme omistaa yrityksiemme osakkeita. Minulla oli jo blogini ansiosta olemassa vankka seuraajakunta. Olen edelleen kiitollisen hämmentynyt siitä, kuinka moni vakiolukijoistani uskoi liikeideaamme ja sijoitti yritykseeni rahaa. Vegaanit ovat yleensä hyvin verkostoituvaa porukkaa. Hyville vegaani-ideoille saa kyllä hyvin kannatusta.

Tavoitteesi yrityksen suhteen?

Toivoisin jatkossa pääseväni tekemään enemmän niitä asioita, joissa olen hyvä, eli markkinointiin ja reseptiikan kehittelyyn.

Etsimme koko ajan uusia tavarantoimittajia ja uusia mielenkiintoisia tuotteita, jotta pysymme askeleen edellä isoista ruokaketjuista, jotka ovat myös kunnostautuneet kasvisruokavalikoimissaan.

Tekisitkö tällä tiedolla ja kokemuksella kaiken uudestaan?

Jos olisin tiennyt, kuinka paljon työtä yrittäjänä oleminen vaatii, en olisi ehkä uskaltanut ryhtyä tähän hommaan. Olen onnellinen, etten silloin tiennyt tätä kaikkea.

Omaa hyvinvointia ei voi liikaa korostaa. Se on helppo unohtaa, kun työt vievät mennessään. Niin kävi minullekin alkuvaiheessa. Vaikka onkin yrittäjä, pitää muistaa myös ottaa vapaata ja pitää huolta itsestään.

Minkä neuvon antaisit aloittelevalle yrittäjälle tai siitä haaveilevalle?

Kannattaa rohkeasti heittäytyä. Aina harmittaa enemmän, jos jättää tekemättä kuin se, että on edes kokeillut.

Lue myös: Kymmenen vuotta yrittäjänä toiminut: ”Työn pitää olla henkisesti palkitsevaa”

Lue myös: Haaveiletko yrityksen perustamisesta? - suomalaisasiantuntijan vinkeillä onnistut

Kilpailut

Uusimmat