Kuva: Fotolia

Etätöiden tekeminen kannattaa - lue, miten avokonttori vaikuttaa työskentelijän tehokkuuteen

23.11.2016 19:45 - Tiina Svensk

Jos avokonttorissa työskentely kyllästyttää, saat tuntemuksillesi tukea tuoreesta tutkimuksesta.

Life hackin mukaan useimmat työntekijät tuhlaavat aikaansa työpaikalla sen sijaan, että he tekisivät töitä. Etenkin avokonttorissa työskentelevien keskittyminen ja tehokkuus ovat molemmat vaarassa työympäristön vuoksi - eli ei siis ole ihme, jos olet haaveillut etäpäivistä työsi parissa.

Myös työmatkat laskevat tehokkuutta

Hälinä ja keskittymisen herpaannuttavat häiriötekijät eivät ole ainoita asioita, jotka laskevat työntekijöiden tehokkuutta. Life Hackin mukaan monet toteavat myös työmatkan imevän energiaa heidän työtehoistaan.

Näiden tekijöiden vuoksi etätöiden tekeminen kotoa tai kahvilasta käsin saattaakin olla monille parempi vaihtoehto. Silloin työntekijät saavat jopa enemmän aikaiseksi kuin työpaikalla ollessaan, vaikka kukaan ei olekaan valvomassa heitä.

Tilanteen voi korjata myös työpaikalla

Jos etätyömahdollisuutta ei kuitenkaan ole mahdollista tarjota, kannattaa miettiä, miten muuten tilannetta voi parantaa. Työyhteisöstä voi tehdä yhdessä paremman ja tuotteliaamman paikan pienillä muutoksilla.

Life Hackin mukaan useat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että työntekijöiden terveys on alkanut kiinnostaa viime aikoina työnantajia entistä enemmän. Sen vuoksi useat työpaikat ovat pyrkineet uusien työtapojen muodostamiseen ja paremman työympäristön luomiseen.

Lue myös: Vältä yleisimmät virheet ja pian unelmiesi työpaikka on sinun - 7 vinkkiä työnhakijalle

Lähde: Life Hack

Kilpailut

Uusimmat