Kuva: Fotolia

Herätys vanhemmat! Lapsi tarvitsee aikaasi, ei tavaraa

01.12.2016 16:00 - Katja Nygård

Yhteinen aika ja tekeminen ovat lapsellesi arvokkaampia asioita kuin voit edes uskoa. Asiantuntijat kertovat, mitä muuta lapsi tarvitsee ollakseen onnellinen.

Tähän aikaan vuodesta tavaratalojen leluosastot täyttyvät jälleen kiireisistä ja ahdistuneista vanhemmista, jotka miettivät, voiko lelukatalogin kalleimmalla hittilelulla ostaa paremman omatunnon.

Olisiko tänä jouluna aihetta ajatella hieman toisin? Lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen Pelastakaa lapset Ry:stä sekä psykologi ja vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila listasivat aineettomia asioita, joita jokainen lapsi toivoisi saavansa osakseen. Totuushan on se, että lapsi ei vahingoitu, mikäli lahjakääröistä ei paljastukaan sitä kallista muovihärpäkettä.

Pysähdy

Jokainen lapsi janoaa huomiota. Usein lapsen negatiivisen käytöksen ja oireilun taustalla on tarve yhteyteen ja huomatuksi tulemiseen.

Nykyajan vanhemmat elävät monen asian ristipaineessa. On työstressiä, aikataulupaineita, rahahuolia sekä terveysongelmia. On siis sanomattakin selvää, että aikaa pysähtymiselle ei juuri ole.

Ota kiireestä huolimatta tavaksesi antaa pieni jakamaton hetki lapsellesi joka päivä. Usein lapset tarvitsevat huomiota silloin, kun tullaan kotiin töistä ja päiväkodista, koska erossa on oltu koko päivä. Ota lapsi syliisi ja käykää läpi päivän kuulumiset. Anna ruuanlaiton ja muiden kodin velvollisuuksien hetken odottaa.

Ole läsnä

Sosiaalisen median maailmaan on helppo uppoutua. Osoita omalla esimerkilläsi, että lapsi on niin tärkeä, että maltat jättää puhelimen ja tietokoneen hetkeksi ja syventyä lapsen asioihin.

Lapset eivät aikuisten tavoin ahdistu tavallisesta arjesta, vaan usein juuri se on lapselle kaikkein arvokkainta aikaa. Lapset rakastavat rutiineita. Heistä tuntuu parhaalta, kun tehdään aivan tavallisia asioita, kuten syödään tai katsotaan televisiota, mutta tehdään sitä yhdessä.

Lisätkää arkeenne yhteistä tekemistä, josta kaikki osapuolet nauttivat. Istahtakaa vaikka sohvalle vierekkäin ja viettäkää rauhallinen hetki vaikka lukemalla kirjaa. Yllättävän isokin lapsi nauttii siitä, että vanhempi lukee ääneen. Kirjan voi valita niin, että vanhempikin jaksaa syventyä siihen.

Jos aikaa ei muuten liikene, ota lapsi mukaan omiin askareihisi. Perunoita pestessä ja pyykkiä viikatessa on aikaa kuunnella, mitä lapsella on kerrottavanaan.

Kysy ja kuuntele

Lapselle on tärkeää huomata, että vanhempi haluaa viettää hänen kanssaan aikaa. Se luo lapselle tunteen, että hän on merkityksellinen.

Jokainen vanhempi on varmasti kiinnostunut lapsensa asioista. Osoita se myös lapsellesi. Kysy lapsen kuulumisia, vaikka et aina saisikaan tyhjentäviä vastauksia. Olet ainakin osoittanut, että olet kuulolla, jos lapsi tarvitsee sinua. Jaksa käyttää aikaasi myös vastaamalla lapsesi esittämiin kysymyksiin.

Lapsia kiinnostaa myös vanhempien jutut ja kertomukset päivän tapahtumista. Kerro omasta päivästäsi, mikä oli kivaa, mikä vähemmän mukavaa. Lapsi oppii silloin tärkeitä asioita myös aikuisten maailmasta.

Leiki

Moni vanhempi kokee leikkimisen ahdistavana: ”En osaa” tai ”En ehdi, kun on nuo pyykitkin koneessa”. Leikkiminen on kuitenkin enemmän asenne kuin sitä, että istuisit lapsen kanssa lattialla keksimässä muovinukeille vuorosanoja.

Yhteinen ilo on tärkeä mielenterveyden edistäjä. Lapsen kanssa voi pitää hauskaa. Lapsesta tuntuu mukavalta hassutella vanhemman kanssa. Kohtaa lapsi iloisesti ja leikkisästi, kun olette olleet päivän erossa. Keksikää vaikka oma tervehdys, jolla tavataan ja erotaan.

Haastavankin tilanteen voi saada selätettyä leikkimielisen kilpailun avulla. Pitäkää yllä myönteistä vitsailua, mutta vältä sarkasmia. Lasta ei saa missään tilanteessa nolata, ei edes huumorin varjolla.

Jos huomaat lapsesi voivan jostain syystä huonosti, lisää yhteisiä leikkihetkiä. Ne palauttavat yhteyttä lapseen.

Yhdessä leivotut piparkakut jäävät paremmin lapsen mieleen, kuin yksikään joulun hittilahjoista. (kuva: Fotolia)

Koko perhe leikkii

Joulu on aikaa, jolloin useilla perheillä on kerrankin aikaa yhdessäoloon. Järjestäkää joulunpyhinä leikkimielinen turnaus sukulais- tai tuttavaperhettä vastaan. Se vahvistaa perheen tiimihenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Pumpulipallosota

Tee lattiaan viiva esimerkiksi maalarinteipin avulla. Asettukaa vastatusten viivan molemmin puolin. Tee pumpulista 20 samankokoista palloa ja jaa ne tasan. Ottakaa aikaa ja heittäkää pumpulipalloja viivan yli toiselle puolelle puolen minuutin ajan. Se, kumpi on saanut enemmän palloja heitettyä toisen puolelle, on voittaja.

Vessapaperikarate

Revi viisi arkkia vessapaperia ja laita ne päällekkäin. Aikuinen pitää arkkeja käsiensä välissä napakasti. Kun aikuinen antaa merkin, lapsi yrittää rikkoa arkit "karatelyönnin" avulla.

Liukuvat kädet

Ota käsivoidetta ja laita sitä lapsen käsiin. Aloita leikki tutkimalla lapsen kädet yhdessä lapsen kanssa. Etsikää viivoja ja arpia tai merkkejä ja muistelkaa yhdessä, mistä mikäkin jälki on peräisin. Etsikää käsistänne samankaltaisuuksia. Lapsesta on hienoa, jos käsistänne löytyy samoja piirteitä, esimerkiksi samanmuotoiset kynnet tai luomi samassa kohtaa.

Tarvittaessa lisää käsivoidetta. Ottakaa käsistä kiinni toisianne ja alkakaa vetää niitä erilleen. Koska kädet ovat rasvan vuoksi liukkaat, ne liukuvat irti toisistaan ja lapsi kellahtaa lattialle. Lapsesta on hirveän hauskaa, jos aikuinenkin intoutuu tekemään samaa.

Leikkivinkit antoi psykologi ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila/Psykologipalvelut MindLink.

Kilpailut

Uusimmat