Tiskikone voi olla syynä lapsen allergioihin

25.02.2015 07:45 - Eeva Rajala

Tuoreiden tutkimustulosten perusteella tiskit kannattaisi sittenkin pestä käsin eikä koneella.

Daily Mail -lehti kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan perheissä, joissa tiskataan tiskit käsin, on vähemmän allergioita. Tiskikone on hyvä apu kiireisessä kodissa, mutta se saattaa edesauttaa lasten allergioiden puhkeamista. Göteborgin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan niillä lapsilla, joiden perheessä tiskit tiskattiin käsin, oli merkittävästi pienempi riski saada esimerkiksi allergista ihottumaa tai astmaa. Tutkimuksessa haastateltiin tuhatta 7 - 8-vuotiaan lapsen vanhempaa Ruotsissa.

Tiskien tiskaaminen käsin on vähemmän tehokasta kuin tiskikoneella peseminen, joten lapset altistuvat enemmän bakteereille. Tämä pitää vastustuskyvyn toiminnassa.

Jo aiemmin monet asiantuntijat ovat kertoneet, että liika puhtaus voi lisätä allergiariskiä. Tiskien käsipesun lisäksi esimerkiksi hapatettujen ruokien, kuten hapankaalin, syöminen vähentää allergiariskiä.

Lue myös: Kodin siivoaminen onnistuu ilman kemikaaleja - katso, miten perusruoka-aineilla saa puhdasta jälkeä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat