Kuva: Fotolia

Opettaja pyysi oppilaita kertomaan salaisuutensa - sai kuulla sydämen särkeviä tunnustuksia

11.11.2015 17:45 - Rea Tallgren

Mitä sinä kertoisit, jos vaikkapa esimiehesi pyytäisi sinua kertomaan yhden sellaisen asian, jota hän ei tiedä, mutta joka auttaisi häntä ymmärtämään sinua paremmin? Vastausta tähän moni ei ei varmasti ole edes miettinyt, mutta salaisuuksia meillä kaikilla varmasti on. 

Kun amerikkalainen opettaja ymmärsi, että hänen pienet oppilaansa olivat huomattavasti köyhemmistä ja huonommista oloista kuin hän oli alunperin ajatellut, päätti hän selvittää, millaisia salaisuuksia he sisällään kantavat. 

Opettaja antoi oppilailleen tehtäväksi kirjoittaa lapuille tehtävän, jossa heidän piti jatkaa lausetta "Toivoisin, että opettajani tietäisi..." Suomensimme muutamia vastauksia alle. 

"Toivoisin, että opettajani tietäisi, että minulla ei ole kotona kynää, jolla voisin tehdä kotitehtäviä."

"Toivoisin, että opettajani tietäisi, ettei minulla ole yhtäkään ystävää."

"Toivoisin, että opettajani tietäisi, että minä todella haluaisin päästä yliopistoon aikuisena."

"Toivoisin, että opettajani tietäisi, että joskus kotitehtäviäni ei ole tarkastettu siksi, että äitini ei ole juuri koskaan kotona."

"Toivoisin, että opettajani tietäisi minun ja veljeni olevan koulun jälkeen kotona kuusi tuntia kahdestaan, sillä äidillä ja isällä molemmilla on pitkät työpäivät."

"Toivoisin, että opettajani tietäisi, että olen surullinen, sillä siskoni viiltelee itseään."

Vastaukset olivat sydäntäsärkeviä ja antoivat opettajalle aivan erilaisen näkökulman ymmärtää lapsia, joita hän päivittäin työssään paimeintaa.

Lue myös: Suomalaistyttöä kiusattiin harrastuksen takia - urheilijatähti puuttui asiaan somessa

Lähde: Scary Mommy ja Twitter


Kilpailut

Uusimmat