Pelottaako vanhemmuus? 39 upeaa asiaa, jotka lapsesi tulee tekemään

02.02.2015 16:15 - Rea Tallgren

The Mighty -sivusto on listannut asioita, joita jokainen lapsi tulee tekemään ja saamaan aikaan. Lista liikuttaa, sillä se muistuttaa asioista, jotka ovat tärkeitä.

Vanhemmuus on yksi elämän isoimpia asioita ja muutoksia. The Mighty -sivusto ymmärtää tämän. Se on julkaissut artikkelin siitä, mitä kaikkea pieni Adele, jolla on downin syndrooma, tulee elämässään saamaan aikaiseksi.

Vaikka alkuperäinen artikkeli muistuttaakin erityisesti siitä, mihin kaikkeen erityislapsetkin elämässään pystyvät, sopii artikkelin viesti kaikille vanhemmille: lapsesi tulee muuttamaan sinun ja monen muun ihmisen elämän, oli hän sitten kehitysvammainen tai ei.

Tärkeimmät asiat eivät myöskään ole ne, millaiset palkkatason lapsesi aikuisena saavuttaa, vaan se, kuinka moneen sydämeen hän jättää lähtemättömän jäljen.

Suomensimme alle tärkeimmät niistä asioista, joita jokainen lapsi tulee tekemään.

1. Muuttamaan hänet tapaavien ihmisten maailman.

2. Vaikuttamaan muiden elämään.

3. Hymyilemään.

4. Rakastamaan syvästi.

5. Saamaan ystäviä.

6. Menemään kouluun.

7. Hankkimaan työn.

8. Saa muut nauramaan.

9. Opettamaan maailmalle kiltteyttä, kunnioitusta ja rakkautta.

10. Matkustamaan.

11. Tanssimaan.

12. Tekemään maailmasta paremman paikan elää.

13. Deittailemaan.

14. Joutumaan ongelmiin.

15. Kertomaan vitsejä.

16. Tekemään sinut ylpeäksi.

17. Oppimaan erilaisia taitoja.

18. Väittämään sinulle vastaan.

19. Kokemaan surua ja iloa.

20. Opettamaan sinut hidastamaan vauhtia.

21. Näyttämään sinulle, mitä on todellinen kauneus.

22. Nauttimaan elämästä.

23. Opettamaan sinulle, mitä rehellisyys merkitsee.

24. Halaamaan sinua tavalla, jota kukaan muu ei osaa.

25. Opettamaan sinulle, että antaminen on tärkeämpää kuin saaminen.

26. Opettamaan sinulle, miten muista pidetään huolta.

27. Opettamaan sinut kuuntelemaan ilman arvostelua.

28. Näyttämään sinulle, että vaivannäkö palkitaan aina.

29. Todistamaan sinulle, että rajat on tehty rikottaviksi.

30. Saamaan sinut uskomaan, että kaikki on mahdollista.

31. Opettamaan sinulle aitoutta.

32. Opettamaan sinut sanomaan, mitä tarkoitat ja tarkoittamaan, mitä sanot.

33. Kannustamaan sinua löytämään omat vahvuutesi ja lahjasi.

34. Opettaa sinut olemaan epäilemättä, että lapsesi ei pystyisi johonkin.

35. Opettamaan sinut arvostamaan ystäviä ja perhettä.

36. Opettamaan sinulle kärsivällisyyttä.

37. Osoittamaan sinulle, että elämää kannattaa elää täysillä.

38. Opettamaan sinulle, mitä on ehdoton rakkaus.

39. Opettamaan sinulle, että lopulta elämä on aika ihanaa.

Lue myös: Opeta lapsellesi yksinkertainen neuvo - saattaa pelastaa hänen henkensä

Lähde: The Mighty

Kilpailut

Uusimmat