Kuva: Janica Brander

Ruokabloggaajan resepti: Seesamilohi sitruunaparsan ja ramen-munien kera

29.12.2016 20:45 - Senni Loikala

Ruokabloggaajan resepti -juttusarjassa Suomen etevimmät kotikeittiöiden bloggaavat konkarit suosittelevat yhtä omaa herkkureseptiään.

Kääri hihasi, pistä radio soimaan ja valmista herkullista seesamilohta sitruunaparsan ja ramen-munien kera! Savusuolaa-blogia kirjoittava Janica Brander neuvoo, miten onnistut.

Seesamilohi

Tarvitset:

500-600 grammaa lohifilettä

0,5 desiä soijaa

0,5 desiä juoksevaa hunajaa

0,5 desiä seesaminsiemeniä

Seesamöljyä vuoan voiteluun

(kuva: Janica Brander)

Ohjeet:

1) Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla keskilämmöllä. Sekoittele siemeniä ja nosta pannu heti pois liedeltä, kun siemenet alkavat tuoksua paahtuneilta, sillä ne palavat helposti.

2) Voitele uunivuoka lorauksella seesamiöljyä. Sekoita soija ja hunaja keskenään kipossa. Poista nahka lohifileestä terävällä veitsellä.

3) Sirottele puolet seesaminsiemenistä uunivuoan pohjalle. Nosta lohi vuokaan ja kaada marinadi sen päälle. Sivele marinadi tasaisesti kalan pintaan ja ripottele päälle loput siemenet. Anna lohen marinoitua jääkaapissa kelmun alla 1–3 tuntia. Mitä pidempään marinoit lohta, sitä maukkaampi lopputulos.

4) Paista lohta 100 asteessa 30–40 minuuttia. Lohi on valmista, kun haarukka uppoaa siihen helposti. Ideana ei ole paistaa lohta läpikypsäksi, jolloin sen koostumus muuttuu tikkumaiseksi.

Sitruunaparsa

Tarvitset:

1 nippu vihreää parsaa

1 sitruuna

voita tai öljyä paistamiseen

suolaa

(kuva: Janica Brander)

Ohjeet:

1) Leikkaa parsoista kantapalat pois, mutta säästä nuppupäät. Vuole varren alaosan kuori pois kuorimaveitsellä tai juustohöylällä.

2) Kuumenna pannulla loraus öljyä tai reilu nokare voita. Pyöräytä parsoja pannulla 1–2 minuuttia. Rouhaise päälle suolaa.

3) Purista sitruunan mehu parsan päälle. Jos haluat voimakkaan sitruunan maun, raasta pari teelusikallista sitruunan kuorta parsojen päälle.

Ramen-munat

Tarvitset:

4 kananmunaa

0,5 desiä soijaa

0,5 desiä mirin-kastiketta (korvattavissa sokerilla)

1 desi vettä + vettä kananmunien keittämiseen

2 puolen litran minigrip-pussia

(kuva: Janica Brander)

Ohjeet:

1) Kaada suureen kattilaan reilusti vettä. Kiehauta vesi ja laske lämpötilaa tämän jälkeen pari pykälää. Veden pitää kiehua juuri ja juuri, mutta se ei saa kuohua voimakkaasti.

2) Pudota munat varovasti kiehuvaan veteen. Jos pelkäät rikkovasi munat, pane ne veteen kauhalla.

3) Keitä munia 6,5 minuuttia. Nosta kattila heti tämän jälkeen pois liedeltä. Siirrä munat toiseen astiaan ja täytä se jääkylmällä vedellä, voit laittaa joukkoon myös pari jääpalaa. Anna munien jäähtyä viitisen minuuttia. Kuori munat tämän jälkeen varovasti ja varo rikkomasta niiden pintaa.

4) Sekoita vesi, soija ja mirin-kastike. Kaada puolet marinadista toiseen minigrip-pussiin, pane pussiin kaksi munaa ja sulje pussi tiiviisti. Laita loput munat marinoitumaan toiseen pussiin. Pane pussit lautaselle jääkaappiin, ja anna munien maustua mieluiten useita tunteja ennen tarjoilua. Kääntele pusseja välillä kyljeltä toiselle, jotta munat marinoituvat tasaisesti. Halkaise valmiit munat kahtia.

Kenelle tämä ruoka sopii, Janica?

Kaikille, jotka rakastavat parsaa ja aasialaisia makuja. Parsa tarjoillaan usein vaaleiden kastikkeiden kera. Tässä ruoassa on klassisen parsa-annoksen peruselementit, mutta makumaailma on moderni.

Ruoka sopii parhaiten kiireettömään viikonloppukokkailuun. Minkään annoksen osan valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta kalan ja ramen-munien marinointiin kannattaa varata aikaa.

Kuinka paljon ruoanlaittajalta vaaditaan?

Asteikolla 1–5 tämä ruoka on vaikeustasoltaan kome. Kananmunien keittäminen nimittäin on monelle yllättävän vaikeaa. Älä keitä munia täydellä teholla, etteivät ne mene rikki. Riittää, että vesi kuplii hieman. On myös tärkeää jäähdyttää munat hyvin, jotta kuori irtoaa helposti. Munien marinadiin tulevaa makeaa miriniä löytää etnisistä kaupoista. Hätätapauksessa sen voi korvata sokerilla, mutta suosittelen ehtaa ainetta.

Lohen kypsentämisessä kannattaa luottaa omiin aisteihinsa. Uuneissa on eroja, joten kypsennysaika voi vaihdella. Älä jätä kalaa itsekseen uuniin, vaan kurkistele välillä sisälle. Älä katso kellosta, koska kala on valmista, vaan kokeile sen pehmeyttä tikulla tai haarukalla."

Miksi ihastuit tähän ruokaan?

Rakastan parsaa, mutta en jaksa syödä sitä aina kinkkuun tai pekoniin käärittynä tai kermaisten valkokastikkeiden kera. Tässä annoksessa parsa raikastaa ramen-munia ja kalan marinadia mukavasti. Ruoka on maukas ja täyttävä, mutta ei kuitenkaan raskas, koska lisukkeena ei ole hiilihydraattipommia. Täydellinen annos modernilla twistillä!

Inspiroidu lisää Janica Branderin Savusuolaa-blogissa!

Kilpailut

Uusimmat