Kuva: Fotolia

Sokerittomat herkkumuffinsit sopivat perheen pienimmillekin - kokeile maistuvaa reseptiä

23.07.2016 14:15 - Karoliina Kotala

Maistuvat marjamuffinsit ovat erinomainen koko perheen herkku, joita voi herkutella hyvällä omallatunnolla.

Kesällä leivonnassa kannattaa hyödyntää kotimaisia marjoja, joita onkin parhaillaan tarjolla laaja kirjo. Sokerittomat muffinsit saavatkin riittävästi makeutta esimerkiksi vadelmasta, mansikasta tai mustikasta. Maistuva koko perheen herkku kelpaa taaperoillekin, sillä lisätystä sokerista tai liiasta suolasta ei tarvitse olla huolissaan.

Sokerittomiin herkkumuffinseihin tarvitset:

1,5 dl kookosmaitoa

2,5 ruokalusikallista öljyä

2,5 banaania

Sekoita ylläolevat aineet keskenään.

2 dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

1 teelusikallinen leivinjauhetta

1 teelusikallinen ruokasooda

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita keskenään kuivat ja kosteat aineet ja lisää joukkoon haluamiasi marjoja noin yksi desilitra.

Kaada taikina voideltuihin muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 15 minuuttia 200 asteessa.

Taikinasta tulee noin 13 kappaletta.

Lue myös: Kesän herkullisin drinkki on vesimelonisamppanja - nappaa helpot ohjeet talteen

Kilpailut

Uusimmat