Kuva: Fotolia

Stressaako koirasi tietämättäsi? Rankkoja seuraksia ulkonäköön ja käytökseen

13.12.2016 15:45 - Senni Loikala

Hauvasta tulee harmaahapsi ennen aikojaan ja sen käyttäytyminen muuttuu aiempaa impulsiivisemmaksi, mikäli koira on kokenut stressiä nuorempana.

Stressi saa hauvan turkin vanhentumaan ennenaikaisesti ja tekee käytöksestä aiempaa impulsiivisempaa, väitetään tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa. Tutkimus on julkaistu Applied Animal Behaviour -lehdessä ja siitä uutisoi The Huffington Post.

Tutkimukseen osallistui 400 koiranomistajaa. He vastasivat kyselyyn, jossa kartoitettiin hauvan kokemaa stressiä elämänsä aikana. Lisäksi omistajat antoivat tutkijoille valokuvia koiristaan.

Nuorena koettu stressi erityisen haitallista

Tuloksista selvisi, että stressi ja vaikeat elämänkokemukset saavat koiran turkin harmaantumaan ennen aikojaan. Jos hännänheiluttajat olivat kokeneet toistuvaa ahdistusta 1-4-vuoden iässä, olivat niiden turkit harmaampia, kuin muilla koirilla. Stressi vaikutti erityisen voimakkaasti narttujen turkkeihin.

Lisäksi nuorena koettu stressi näkyi koiran käytöksessä myöhemmin. Nämä hauvat olivat muita impulsiivisempia.

Paws Abilities -sivuston mukaan monia koiria saattavat stressata esimerkiksi omistajastaan erillään olo, pienet lapset, eläinlääkärillä käynnit, kovat äänet, rangaistukset koulutuksessa ja kiukkuiset elintoverit, olipa kyse minkä lajin edustajasta tahansa.

Näin ollen koiranomistajien kannattaa pyrkiä siihen, että heidän lemmikkinsä elämä olisi mahdollisimman stressitöntä. Tällä pienennetään riskiä, että hauva käyttäytyisi myöhemmin impulsiivisesti ja että siitä tulisi harmaahapsi ennen aikojaan.

Lue myös: Rakastaako koirasi sinua todella? 7 merkkiä paljastavat

Lue myös: Katseleeko koirasi sinua syvälle silmiin? Taustalla liikuttava syy

Lue myös: Mistä koirasi näkee unta? Liikuttava totuus selvitettiin

Lähde: The Huffington Post ja Paws Abilities

Kilpailut

Uusimmat