Yllätysvieraita tulossa ja kaikki sekaisin? Ohjeet kodin pikasiistimiseen

11.10.2014 14:15 - Linda Arponen

Vieraiden saaminen kotiin voi olla epämiellyttävää, mikäli heidän tuloonsa ei ole etukäteen varautunut.

Mitä teet, jos esimerkiksi joku sukulaisesi soittaa ja kertoo olevansa ovesi takana viiden minuutin kuluttua?

Täydellisessä maailmassa kotisi olisi valmiiksi siisti ja käyttäisit tuon ajan etsien tarjottavaa vieraillesi. Todellisuudessa kotisi voi kuitenkin olla epäsiisti ja tavaroita lojua siellä täällä. Niinpä tuo viisi minuuttia menee luultavasti paniikkisiivoukseen, jolla yrität peittää elämän jäljet.

Seuraavien ohjeiden avulla voit saada apua pikasiivoukseen. Näin voit saada ainakin itsellesi mielenrauhan siitä, että kotisi näyttää edes hiukan siistimmältä kuin hetki aiemmin.

Likaiset astiat piiloon

Aseta astiat nopeasti tiskikoneeseen. Mikäli kone on kuitenkin täynnä, voit piilottaa likaiset astiat vaikkapa uuniisi. Muista kuitenkin, että tässä tapauksessa et voi tarjota vieraillesi mitään uunissa paistettavaa ruokaa.

Pyykit piiloon

Jos pyykkikorisi on täynnä ja lattia täynnä vaatteita ja pyyhkeitä, piilota ne jonnekin. Jos vieraasi eivät jää yöksi eivätkä näin ollen tarvitse suihkua, voit heittää pyykit suihkutilaan ja laittaa verhon kiinni. Näin ne ovat poissa silmistä. Voit toki tunkea pyykit myös koneeseen ja laittaa kannen kiinni.

Lehdet ja postit piiloon

Vanhoilla lehdillä on tapana pinoutua ympäri kotia. Jos postiesi joukossa on selvää roskaa, heitä ne pois. Jos mukana on kuitenkin myös lehtiä, joita haluat vielä lukea, laita ne pinoon ja piilota vaikkapa johonkin laatikkoon tai esimerkiksi sängyn alle.

Sohvatyynyt ja viltit vaihtoon

Jos kotonasi on karvaisia lemmikkejä, saattavat ne levittää karvojansa kaikkialle, erityisesti sohvalle. Jos haluat päästä karvoista äkkiä eroon, laita sohvan tyynyt ja viltit pesuun tai piiloon ja vaihda tilalle puhtaat, jos sinulta sellaisia löytyy.

Loput piiloon kaappeihin

Vieraasi eivät luultavasti kurki kaappeihisi. Jos kotoasi löytyy siis vielä jotakin sellaista, jota et halua vieraittesi näkevän, laita ne suljettujen ovien taakse kaappeihin.

Olemme kertoneet aiemmin, kuinka kodin siisteyden voi pitää yllä. Voit lukea jutun täältä ja olla jatkossa valmiimpi yllätysvisiitteihin.

Lähde: BrightNest

Kilpailut

Uusimmat