Kuva: Senja Rapila

Tv:stä tuttu suomalaiskokki: Ruoan maustamiseen riittää kolme asiaa

06.04.2016 18:45 - Iiro Myllymäki

Kari Aihisen mielestä monien mausteiden haaliminen kaappiin on turhaa.

MTV3:n Katastrofikokki-ohjelmasta tuttu huippukokki Kari Aihinen neuvoo kotikokkeja pitämään ruoanlaiton yksinkertaisena. Aihisen mielestä kotikeittiössä pärjää vallan mainiosti maustamalla ruoan vain suolalla, pippurilla ja voilla.

- Sitten kun nämä perusasiat ovat kunnossa, ruokaa voi alkaa maustaa esimerkiksi maustetahnalla, inkiväärillä tai paahtamalla paprikaa joukkoon. Jos perusjutut eivät ole kondiksessa, on aika vaikea lähteä fiilistelemään maustamisella, Aihinen sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Hyvä pääraaka-aine on tärkein

Aihinen ei anna arvoa mahdollisimman monien mausteiden haalimiselle maustekaappiin. Hän kehottaa miettimään, montako maustetta lopulta tulee käyttäneeksi ja ostamaan pieniä maustepurkkeja.

- Älä lähde keräämään mitään mausteiden maailmankarttaa kaappiisi. Mausteilla fiilistelyllä ei ole mitään merkitystä, jos pääraaka-aine on huono. Ei maustaminen pelasta huonoa pihviä, Aihinen kertoo.

Lue myös: TV:stä tuttu suomalaiskokki: "Kotonamme vaimo on päällikkö keittiössä"

Kilpailut

Uusimmat